1 No dia vinte e um de Junho , do décimo primeiro ano do cativeiro do rei Jeconias, recebi esta palavra do Senhor:

2 Homem mortal, diz o seguinte a Faráo, rei do Egipto, e a todo o seu povo: Vocês são como a Assíria era - uma grande e poderosa nação - semelhante a um cedro do Líbano, cheio de grossos ramos e de frondosas ramagens, com o seu cimo a chegar às nuvens.

4 As suas raízes penetraram profundamente na terra húmida. Desenvolveu-se luxuriantemente; havia água para ela e ainda para as outras árvores à sua volta. Elevou-se acima de todas as outras. Prosperou e desenvolveu em si esplêndidos ramos, por causa da fertilidade do terreno em que penetravam as raízes. As aves fizeram os ninhos nas suas ramagens, e foi à sua fresca sombra que muitos animais do campo tiveram as crias. Aliás todas as grandes nações da Terra viveram à sua sombra, por assim dizer. Tornou-se assim forte e admirável, por causa das águas que as raízes conseguiram ir buscar no fundo da terra. Era mais alta do que todas as árvores do jardim de Deus; não havia cipreste que tivesse ramos como os seus; não havia ramagem que se lhe comparasse, nem nada a igualava em beleza. Devido a toda aquela magnificência que lhe dei, tornou-se alvo de inveja de todas as árvores do Éden.

10 Mas o Egipto fez-se orgulhoso e arrogante, diz o Senhor Deus. Por isso, devido a ter-se posto tão acima das outras, chegando até às nuvens, entregá-lo-ei nas mãos de uma tremenda nação que a destruirá, tal como merece a sua maldade. Eu próprio derrubarei. Um exército estrangeiro - o terror das nações - invadir-lhe-á a terra, derrubá-la-á e abandoná-la-á tombada no chão. Os seus ramos serão cortados e lançados através das montanhas, dos vales e dos ribeiros da terra. Todos os que se abrigavam à sua sombra ir-se-ão embora, não lhe ligando mais importância alguma. Os pássaros arrancar-lhe-ão os rebentos verdes; só os animais selvagens procurarão ainda abrigo no que lhe resta de ramos secos.-

14 Que nenhum povo exulte de orgulho com a sua prosperidade, ainda que se tenha elevado acima das nuvens, porque todos estão condenados e descerão até ao inferno, na companhia de gente orgulhosa deste mundo.

15 Diz o Senhor Deus: Quando ele caiu fiz os oceanos vestirem-se de luto por ele, e refreei as suas correntes. Também o Líbano se pôs de luto e as suas árvores choraram. Fiz as nações tremerem de medo ao ouvirem a notícia da sua queda; pois que o mandei para o inferno, mais todos os que eram iguais a ele. E todas as outras orgulhosas árvores do Éden, das melhores e das mais seleccionadas que havia no Líbano, cujas raízes iam buscar bem fundo a água, ficam satisfeitas por vê-las também lá no inferno com elas. Também os seus aliados foram todos destruídos e pereceram com ele. Desceram juntamente ao mundo do inferno - eram aqueles povos que tinham vivido à sua sombra.

18 Ó Egipto, és glorioso e magnificente entre as outras árvores do jardim de Deus - as outras nações do mundo. Serás abatido até ao inferno, com todas essas nações; nações essas que aliás tu desprezaste, e que destruíste pela guerra. É este o destino de Faraó e das multidões que constituem o seu povo, diz o Senhor.

1 Yhdentenätoista vuotena, kolmannessa kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:

3 Katso, Assur oli setri Libanonilla, kaunislehväinen, taajavarjoinen, korkeakasvuinen, ja sen latva oli tiheän lehvistön keskellä.

4 Vedet olivat sen suureksi kasvattaneet, korkeaksi oli sen saanut syvyys, joka virtoinensa kiersi sen istutusmaata ja lähetti ojiansa kaikille metsän puille.

5 Sentähden siitä tuli korkeakasvuisin kaikista metsän puista, se sai haaroja paljon, ja oksat, joita se levitti, venyivät pitkiksi runsaista vesistä.

6 Sen lehvillä pesivät kaikki taivaan linnut, sen oksien alla synnyttivät kaikki metsän eläimet, ja sen varjossa asuivat kaikki suuret kansat.

7 Kaunis se oli suuruudessaan, oksiensa pituudessa, sillä sen juuri oli runsasten vetten ääressä.

8 Eivät olleet setrit sen vertaiset Jumalan puutarhassa, eivät kypressit sen oksien veroiset, eivät plataanit niinkuin sen haarat. Ei yksikään puu Jumalan puutarhassa ollut sen veroinen kauneudessa.

9 Minä tein sen niin kauniiksi oksarunsaudessaan, että kaikki Eedenin puut Jumalan puutarhassa sitä kadehtivat.

10 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska se tuli korkeakasvuiseksi ja sen latva oli tiheän lehvistön keskellä ja sen sydän ylpistyi sen korkeudesta,

11 annan minä sen pakanoista mahtavimman käsiin, ja hän tekee sille, minkä tekee; jumalattomuutensa tähden minä sen olen karkoittanut.

12 Ja sen hakkasivat muukalaiset, julmimmat pakanoista, ja heittivät sen maahan. Vuorille ja kaikkiin laaksoihin kaatuivat sen haarat, ja sen oksat murskaantuivat kaikkiin maan puronotkoihin. Kaikki maan kansat laskeutuivat alas sen varjosta ja jättivät sen.

13 Sen kaatuneella rungolla asuvat kaikki taivaan linnut, ja sen oksien ääressä oleskelevat kaikki metsän eläimet-

14 ettei yksikään puu vetten vierellä kasvaisi niin korkeaksi eikä ojentaisi latvaansa pilvien väliin ja etteivät mahtavimmatkaan niistä, ei mitkään, jotka vettä juovat, olisi pysyväisiä korkeudessaan, sillä ne ovat kaikki annetut alttiiksi kuolemalle, menemään maan syvyyteen, hautaanvaipuneitten pariin yhdessä ihmislasten kanssa.

15 Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona hän astui alas tuonelaan, minä verhosin syvyyden suruun hänen tähtensä, pidätin virrat, niin että paljot vedet pysähtyivät juoksussaan, ja puin Libanonin hänen tähtensä mustiin, ja kaikki metsän puut nääntyivät hänen tähtensä.

16 Hänen kaatumisensa ryskeestä minä panin kansakunnat vapisemaan, kun minä syöksin hänet alas tuonelaan, hautaanvaipuneitten pariin. Mutta lohdutetuiksi tulivat maan syvyydessä kaikki Eedenin puut, Libanonin valiot ja parhaat, kaikki, jotka vettä juovat.

17 Myöskin ne olivat hänen kanssansa astuneet alas tuonelaan, miekalla kaadettujen pariin; samoin hänen auttajansa, ne, jotka istuivat hänen varjossaan kansojen joukossa.