1 'Minun sieluni on kyllästynyt elämään;

minä päästän valitukseni valloilleen

ja puhun sieluni murheessa,

2 minä sanon Jumalalle:

"Älä tuomitse minua syylliseksi;

ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.

3 Onko sinulla hyötyä siitä,

että teet väkivaltaa,

että oman käsialasi hylkäät,

mutta valaiset jumalattomain neuvoa?

4 *1. Sam. 16:7Onko sinulla lihan silmät,

katsotko, niinkuin ihminen katsoo?

5 Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät,

ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,

6 koska etsit vääryyttä minusta

ja tutkit minun syntiäni,

7 vaikka tiedät, etten ole syyllinen

ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'

8 *Ps. 119:73; Ps. 139:13Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet;

yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.

9 *1. Moos. 2:7; 1. Moos. 3:19,23; Ps. 103:14Muista, että sinä olet muovaillut minut

niinkuin saven,

ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.

10 Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa

ja juoksuttanut niinkuin juustoa?

11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla

ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.

12 *Ap. t. 17:28Elämän ja armon olet sinä minulle suonut,

ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

13 Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän;

minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:

14 jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua,

ja minun rikostani et antanut anteeksi.

15 Jos olisin syyllinen, niin voi minua!

Ja vaikka olisin oikeassa,

en kuitenkaan voisi päätäni nostaa,

häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.

16 *Jes. 38:13Jos minun pääni nousee,

niin sinä ajat minua niinkuin leijona

ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.

17 Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan,

ja vihasi minuun kasvaa,

ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.

18 *Job 3:11Miksi toit minut ilmoille äitini

kohdusta?

Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!

19 Niin minä olisin,

niinkuin minua ei olisi ollutkaan;

minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.

20 *Ps. 39:14Ovathan päiväni vähissä;

hän antakoon minun olla rauhassa,

hän kääntyköön minusta pois,

että hiukkasen ilostuisin,

21 ennenkuin lähden, ikinä palajamatta,

pimeyden ja synkeyden maahan,

22 maahan, jonka pimeys on

synkkä pilkkopimeä ja sekasorto

ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."

1 My soul is weary of my life; I will leave my complaint upon myself; I will speak in the bitterness of my soul.*10.1 weary…: or, cut off while I live 2 I will say unto God, Do not condemn me; shew me wherefore thou contendest with me. 3 Is it good unto thee that thou shouldest oppress, that thou shouldest despise the work of thine hands, and shine upon the counsel of the wicked?*10.3 work: Heb. labour 4 Hast thou eyes of flesh? or seest thou as man seeth? 5 Are thy days as the days of man? are thy years as man’s days, 6 That thou enquirest after mine iniquity, and searchest after my sin? 7 Thou knowest that I am not wicked; and there is none that can deliver out of thine hand.*10.7 Thou…: Heb. It is upon thy knowledge

8 Thine hands have made me and fashioned me together round about; yet thou dost destroy me.*10.8 have…: Heb. took pains about me 9 Remember, I beseech thee, that thou hast made me as the clay; and wilt thou bring me into dust again? 10 Hast thou not poured me out as milk, and curdled me like cheese? 11 Thou hast clothed me with skin and flesh, and hast fenced me with bones and sinews.*10.11 fenced: Heb. hedged 12 Thou hast granted me life and favour, and thy visitation hath preserved my spirit. 13 And these things hast thou hid in thine heart: I know that this is with thee.

14 If I sin, then thou markest me, and thou wilt not acquit me from mine iniquity. 15 If I be wicked, woe unto me; and if I be righteous, yet will I not lift up my head. I am full of confusion; therefore see thou mine affliction; 16 For it increaseth. Thou huntest me as a fierce lion: and again thou shewest thyself marvellous upon me. 17 Thou renewest thy witnesses against me, and increasest thine indignation upon me; changes and war are against me.*10.17 witnesses: that is, plagues 18 Wherefore then hast thou brought me forth out of the womb? Oh that I had given up the ghost, and no eye had seen me! 19 I should have been as though I had not been; I should have been carried from the womb to the grave. 20 Are not my days few? cease then, and let me alone, that I may take comfort a little, 21 Before I go whence I shall not return, even to the land of darkness and the shadow of death; 22 A land of darkness, as darkness itself; and of the shadow of death, without any order, and where the light is as darkness.