1 "Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta,

eivätkö hänen päivänsä ole

niinkuin palkkalaisen päivät?

2 Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon,

ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.

3 Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet,

ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.

4 Maata mennessäni minä ajattelen:

Milloinka saan nousta?

Ilta venyy, ja minä kyllästyn

kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.

5 Minun ruumiini verhoutuu matoihin

ja tomukamaraan,

minun ihoni kovettuu ja märkii.

6 *Job 17:11; Ps. 102:12Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula,

ne katoavat toivottomuudessa.

7 *Job 8:9; Ps. 78:39; Ps. 90:9; Jaak. 4:14Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys;

minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.

8 Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe;

sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.

9 Pilvi häipyy ja menee menojaan;

niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse.

10 *Ps. 103:16Ei hän enää palaja taloonsa,

eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.

11 Niin en minäkään hillitse suutani,

minä puhun henkeni ahdistuksessa,

minä valitan sieluni murheessa.

12 Olenko minä meri tai lohikäärme,

että asetat vartioston minua vastaan?

13 Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua,

vuoteeni huojentaa minun tuskaani,

14 niin sinä kauhistutat minua unilla

ja peljästytät minua näyillä.

15 Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen,

kuin näin luurankona kidun.

16 Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken;

anna minun olla rauhassa,

sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.

17 *Ps. 8:5; Hebr. 2:6Mikä on ihminen,

että hänestä niin suurta lukua pidät

ja että kiinnität häneen huomiosi,

18 tarkastat häntä joka aamu,

tutkit häntä joka hetki?

19 Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta,

etkö hellitä minusta sen vertaa,

että saan sylkeni nielaistuksi?

20 Jos olenkin syntiä tehnyt,

niin mitä olen sillä sinulle tehnyt,

sinä ihmisten vartioitsija?

Minkätähden asetit minut maalitauluksesi,

ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?

21 Minkätähden et anna rikostani anteeksi

etkä poista pahaa tekoani?

Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun,

ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."

1 Is there not an appointed time to man upon earth? are not his days also like the days of an hireling?*7.1 an appointed…: or, a warfare 2 As a servant earnestly desireth the shadow, and as an hireling looketh for the reward of his work:*7.2 earnestly…: Heb. gapeth after 3 So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me. 4 When I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? and I am full of tossings to and fro unto the dawning of the day.*7.4 the night…: Heb. the evening be measured? 5 My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and become loathsome. 6 My days are swifter than a weaver’s shuttle, and are spent without hope.

7 O remember that my life is wind: mine eye shall no more see good.*7.7 shall…: Heb. shall not return*7.7 see: to see, that is, to enjoy 8 The eye of him that hath seen me shall see me no more: thine eyes are upon me, and I am not.*7.8 I am…: that is, I can live no longer 9 As the cloud is consumed and vanisheth away: so he that goeth down to the grave shall come up no more. 10 He shall return no more to his house, neither shall his place know him any more. 11 Therefore I will not refrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul. 12 Am I a sea, or a whale, that thou settest a watch over me? 13 When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint; 14 Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions: 15 So that my soul chooseth strangling, and death rather than my life.*7.15 life: Heb. bones 16 I loathe it; I would not live alway: let me alone; for my days are vanity.

17 What is man, that thou shouldest magnify him? and that thou shouldest set thine heart upon him? 18 And that thou shouldest visit him every morning, and try him every moment? 19 How long wilt thou not depart from me, nor let me alone till I swallow down my spittle? 20 I have sinned; what shall I do unto thee, O thou preserver of men? why hast thou set me as a mark against thee, so that I am a burden to myself? 21 And why dost thou not pardon my transgression, and take away mine iniquity? for now shall I sleep in the dust; and thou shalt seek me in the morning, but I shall not be.