1 Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

2 -- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

3 Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

4 Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

5 Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

6 Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

7 Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

8 Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

9 Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

10 Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

11 Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

12 Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

13 Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

14 se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

15 minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

16 kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

17 Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

18 Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

19 Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

20 Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

21 hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

1 And Eliphaz the Temanite answereth and saith: --

2 Hath one tried a word with thee? -- Thou art weary! And to keep in words who is able?

3 Lo, thou hast instructed many, And feeble hands thou makest strong.

4 The stumbling one do thy words raise up, And bowing knees thou dost strengthen.

5 But now, it cometh in unto thee, And thou art weary; It striketh unto thee, and thou art troubled.

6 Is not thy reverence thy confidence? Thy hope -- the perfection of thy ways?

7 Remember, I pray thee, Who, being innocent, hath perished? And where have the upright been cut off?

8 As I have seen -- ploughers of iniquity, And sowers of misery, reap it!

9 From the breath of God they perish, And from the spirit of His anger consumed.

10 The roaring of a lion, And the voice of a fierce lion, And teeth of young lions have been broken.

11 An old lion is perishing without prey, And the whelps of the lioness do separate.

12 And unto me a thing is secretly brought, And receive doth mine ear a little of it.

13 In thoughts from visions of the night, In the falling of deep sleep on men,

14 Fear hath met me, and trembling, And the multitude of my bones caused to fear.

15 And a spirit before my face doth pass, Stand up doth the hair of my flesh;

16 It standeth, and I discern not its aspect, A similitude [is] over-against mine eyes, Silence! and a voice I hear:

17 `Is mortal man than God more righteous? Than his Maker is a man cleaner?

18 Lo, in His servants He putteth no credence, Nor in His messengers setteth praise.`

19 Also -- the inhabitants of houses of clay, (Whose foundation [is] in the dust, They bruise them before a moth.)

20 From morning to evening are beaten down, Without any regarding, for ever they perish.

21 Hath not their excellency been removed with them? They die, and not in wisdom!