1 Bendize, ó minha alma, o Senhor! Senhor, meu Deus, vós sois imensamente grande! De majestade e esplendor vos revestis,
2 envolvido de luz como de um manto. Vós estendestes o céu qual pavilhão,
3 acima das águas fixastes vossa morada. De nuvens fazeis vosso carro, andais nas asas do vento;
4 fazeis dos ventos os vossos mensageiros, e dos flamejantes relâmpagos vossos ministros.
5 Fundastes a terra em bases sólidas que são eternamente inabaláveis.
6 Vós a tínheis coberto com o manto do oceano, as águas ultrapassavam as montanhas.
7 Mas à vossa ameaça elas se afastaram, ao estrondo de vosso trovão estremeceram.
8 Elevaram-se as montanhas, sulcaram-se os vales nos lugares que vós lhes destinastes.
9 Estabelecestes os limites, que elas não hão de ultrapassar, para que não mais tornem a cobrir a terra.
10 Mandastes as fontes correr em riachos, que serpeiam por entre os montes.
11 Ali vão beber os animais dos campos, neles matam a sede os asnos selvagens.
12 Os pássaros do céu vêm aninhar em suas margens, e cantam entre as folhagens.
13 Do alto de vossas moradas derramais a chuva nas montanhas, do fruto de vossas obras se farta a terra.
14 Fazeis brotar a relva para o gado, e plantas úteis ao homem, para que da terra possa extrair o pão
15 e o vinho que alegra o coração do homem, o óleo que lhe faz brilhar o rosto e o pão que lhe sustenta as forças.
16 As árvores do Senhor são cheias de seiva, assim como os cedros do Líbano que ele plantou.
17 Lá constroem as aves os seus ninhos, nos ciprestes a cegonha tem sua casa.
18 Os altos montes dão abrigo às cabras, e os rochedos aos arganazes.
19 Fizestes a lua para indicar os tempos; o sol conhece a hora de se pôr.
20 Mal estendeis as trevas e já se faz noite, entram a rondar os animais das selvas.
21 Rugem os leõezinhos por sua presa, e pedem a Deus o seu sustento.
22 Mas se retiram ao raiar do sol, e vão se deitar em seus covis.
23 É então que o homem sai para o trabalho, e moureja até o entardecer.
24 Ó Senhor, quão variadas são as vossas obras! Feitas, todas, com sabedoria, a terra está cheia das coisas que criastes.
25 Eis o mar, imenso e vasto, onde, sem conta, se agitam animais grandes e pequenos.
26 Nele navegam as naus e o Leviatã que criastes para brincar nas ondas.
27 Todos esses seres esperam de vós que lhes deis de comer em seu tempo.
28 Vós lhes dais e eles o recolhem; abris a mão, e se fartam de bens.
29 Se desviais o rosto, eles se perturbam; se lhes retirais o sopro, expiram e voltam ao pó donde saíram.
30 Se enviais, porém, o vosso sopro, eles revivem e renovais a face da terra.
31 Ao Senhor, glória eterna; alegre-se o Senhor em suas obras!
32 Ele, cujo olhar basta para fazer tremer a terra, e cujo contato inflama as montanhas.
33 Enquanto viver, cantarei à glória do Senhor, salmodiarei ao meu Deus enquanto existir.
34 Possam minhas palavras lhe ser agradáveis! Minha única alegria se encontra no Senhor.
35 Sejam tirados da terra os pecadores e doravante desapareçam os ímpios. Bendize, ó minha alma, ao Senhor! Aleluia.
1 Ylistä Herraa, minun sieluni! Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä olet! Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia,
2 valo ympäröi sinut kuin viitta. Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan
3 ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle. Sinä otat pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulten siivillä.
4 Sinä teet tuulista sanasi viejät ja panet liekit palvelijoiksesi.
5 Sinä perustit maan lujasti paikoilleen, horjumatta se pysyy ajasta aikaan.
6 Alkumeri peitti maan kokonaan, ja vedet lepäsivät vuorten yllä,
7 mutta sinä käskit vesiä, ja ne pakenivat, ne virtasivat kiireesti, kun äänesi jylisi.
8 Ja vuoret kohosivat, laaksot vaipuivat kukin kohdalleen, niin kuin säädit.
9 Sinä asetit rajat, joita vedet eivät ylitä, eivätkä ne enää palaa peittämään maata.
10 Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet, vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
11 Ne juottavat kaikki maan eläimet, villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
12 Niiden äärellä asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvissä vesien partailla.
13 Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä, ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
14 Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi, että hän saisi leipänsä maasta.
15 Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
16 Ravituiksi tulevat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän istutti,
17 joiden oksille linnut tekevät pesänsä, joiden latvoissa haikaroilla on kotinsa.
18 Vuorten rinteillä asuvat kauriit, ja tamaanit löytävät turvansa kallioista.
19 Sinä panit kuun jakamaan aikaa, ja aurinko tietää laskemisensa hetken.
20 Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö, ja metsän eläimet hiipivät esiin.
21 Nuoret leijonat karjuvat saalistaan, pyytävät ruokaansa Jumalalta.
22 Kun aurinko nousee, ne piiloutuvat ja palaavat luoliinsa levolle.
23 Mutta ihminen lähtee askartensa ääreen ja tekee työtään, kunnes on ilta.
24 Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi.
25 Niin merikin, tuo suuri ja aava -- miten luvuton lauma siinä vilisee, parvittain eläimiä, pieniä ja suuria!
26 Siellä kulkevat laivat, siellä on Leviatan, merihirviö, jonka loit telmimään siellä.
27 Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan.
28 Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
29 Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun.
30 Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.
31 Olkoon Herran kunnia ikuinen! Saakoon hän iloita kaikista teoistaan,
32 hän, jonka katseesta maa järisee, jonka kosketuksesta vuoret savuavat!
33 Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän.
34 Olkoot mietteeni hänelle mieleen, että saan iloita Herrasta.
35 Hävitkööt synnintekijät maasta, tulkoon loppu jumalattomista! Ylistä Herraa, minun sieluni! Halleluja!