1 Como é frágil o ser humano- são bem poucos os seus dias e bem cheiosde inquietação!
2 Desabrocha por um momento, como uma flor - e logo seca; como a sombra fugitiva duma nuvem que o vento sopra,também ele desaparece num instante. Terás mesmo que ser assim tão ásperopara com os fracos humanose trazê-los a julgamento?
6 Por isso, dá-lhe um pouco de descanso, peço-te. Desvia dele a tua zangae permite que tenha ainda alguns momentos de repouso antes de morrer.
7 Até para uma planta há esperança- se lhe cortarem um ramo ainda pode dar rebentos e florescer;
8 mesmo quando as raízes começam a envelhecer, debaixo da terra,e o caule fica menos tenso,
9 é capaz ainda de se renovar, se for regada,à semelhança duma planta nova.
10 Mas quando uma pessoa morre e a enterram, dá o último suspiro,e que fica dele?
13 Oh, se me escondesses na região da morte e lá me deixasses esquecidoaté que a tua ira tivesse acabado, e tivesses um momento determinadoem que tornasses a lembrar-te de mim!
14 Se um indivíduo morre, voltará à vida? Este pensamento aliás dá-me esperança, de tal forma que, na minha angústia toda,desejo que isto acabe!
15 Chamar-me-ias, eu te responderia acorrendo à tua presençae recompensar-me-ias de tudo o que fiz.
16 Observarias todos os meus actose não tomarias em conta as minhas falhas.
17 Arquivarias o processo que serviria para me condenar.
18 As colinas podem desfazer-se e desaparecer.
19 A erosão da água sobre as rochas fá-las em areia,e a sua força altera a superfície do solo. Da mesma forma toda a esperança dos homens se esvai.
20 Fazes deles gente velha e enrugada, e depois manda-los embora.
21 Nunca chega a saber se os seus filhos são honrados pela sociedade,ou antes se decaiem e se arruinam.
22 Para ele há apenas tristeza e sofrimento.
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.