1 Resposta de Job:
2 Já tinha ouvido tudo isso antes. Que miseráveis consoladores são vocês.
3 Não quererão parar de vez com essas torrentes de loucura? Que disse eu afinalque vos leve a um falatório desses, sem fim?
4 Seria eu capaz de fazer sermões semelhantes aos vossos,se estivesse no vosso lugar e vocês no meu? Jorraria assim tanta crítica contra vocês,meneando a cabeça em sinal de censura?
5 Não! Antes haveria de falar de forma a ajudar-vos; tentaria sim aliviar-vos da vossa dor.
6 Mas quanto a mim, a minha dor não cessa, diga eu o que disser, e mesmo quando me calo, em nada sou ajudado.
7 Deus deitou-me por terra a mim e tirou-me a família.
8 Ó Deus, deixaste-me unicamente com a pele e os ossos- o que é a prova, dizem eles, dos meus pecados.
9 Deus odeia-me e com ira me rasga as carnes; range os dentes contra mim e vigiapara que não se reacenda qualquer pequeno sinal ainda de vida.
11 E Deus assim entrega a gente perversa, às mãos de pecadores.
12 Estava a viver muito tranquilamentee eis que de repende me quebrantou. Pegou-me pelo pescoço, fez-me em pedaços; seguidamente pendurou-me e pôs-se como alvo.
13 Os seus atiradores cercam-me, atirando sobre mim,de tal forma que o chão está todo manchado do meu sangue.
14 Ataca-me repetidamente; arremete contra mim como um lutador.
15 E aqui estou, vestido dum saco; a minha esperança jaz no pó do chão.
16 Tenho os olhos vermelhos de chorar;nas minhas pálpebras pesa a sombra da morte
17 E contudo estou inocente; a minha oração é pura.
18 Ó terra, não retenhas o meu sangue, rejeita-o em sinal de protesto!
19 Mesmo assim, tenho ainda, neste momento, no céu,a testemunha da minha inocência; está lá o meu advogado, lá no alto.
22 Porque em breve descerei pela estradapela qual ninguém volta para trás.
1 Job vastasi ja sanoi:
3 Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?
4 Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,
5 rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.
6 Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?
7 Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni
8 ja olet minut kukistanut-siitä muka tuli todistaja-ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.
9 Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,
10 he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.
11 Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.
12 Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;
13 hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.
14 Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.
15 Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.
16 Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,
17 vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!
19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.
20 Ystäväni pitävät minua pilkkanansa-Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,
21 että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.