1 Resposta que Elifaz o temanita deu a Job:

2 Permites-me uma palavra? Quem é que poderia impedir-se de falar?

3 No passado levaste muitas almas aflitas a confiarem em Deus,e encorajaste aqueles que estavam fracos, desfalecendo,ou que se encontravam prostrados e caídos no desespero.

5 No entanto agora, quando é sobre ti que a desgraça se abate,estás tu em baixo.

6 Em tempos como este não seria a confiança em Deusque te havia de dar força? Não deverias tu crer que Deus ainda se ocupa daqueles que são íntegros para com ele?

7 Pára e pensa um pouco! Já alguma vez viste alguémque sendo verdadeiramente recto e inocentetivesse sido castigado?

8 A experiência ela própria ensinaque são aqueles que semeiam o pecado e a inquietaçãoque colhem as mesmas coisas. Esses morrem sob a mão de Deus.

12 Esta verdade foi-me comunicada em segredo, como que soprada aos ouvidos.

13 Veio-me esta noite, numa visão, enquanto outros dormiam.

16 Sentia a presença do espírito mas não podia vê-lo ali. No meio daquele silêncio horrível ouvi uma voz:

17 'Será um simples ser humano mais justo do que Deus,mais puro do que o seu Criador?'

18 Até nos seus servos não confia,e os seus próprios mensageiros se podem enganar

19 quanto menos ainda nos seres humanos, feitos de terra,e que se podem esmagar como se fossem simples traças!

20 Estão com vida durante a manhã,e pela tardinha podem encontrar-se mortos,desaparecendo para sempre, sem que alguém se aperceba do caso!

21 Se o fio da sua vida se quebra,morrem; e sem sabedoria!

1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.

9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.

16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:

17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.