1 Virsi, jonka Daavid lauloi ollessaan luolassa. Rukous. (H142:2)Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta.2 (H142:3)Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa.3 (H142:4)Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni. Tielle, jota kuljen, on viritetty ansa minua varten.4 (H142:5)Katso minua, niin näet, että olen vailla puoltajaa. Minulla ei ole turvapaikkaa, kukaan ei välitä siitä miten minun käy.5 (H142:6)Herra, sinua minä huudan avukseni. Minä sanon: sinä olet turvani, minun perintöosani elävien maassa.6 (H142:7)Kuule, kuinka vaikeroin, en jaksa enää! Vapauta minut vainoojieni käsistä! He ovat minua vahvempia.7 (H142:8)Olen satimessa -- pelasta minut, niin saan kiittää sinun nimeäsi. Ystävät kokoontuvat ympärilleni, kun pidät minusta huolen.

1 An Instruction of David, a Prayer when he is in the cave. My voice [is] unto Jehovah, I cry, My voice [is] unto Jehovah, I entreat grace.2 I pour forth before Him my meditation, My distress before Him I declare.3 When my spirit hath been feeble in me, Then Thou hast known my path; In the way [in] which I walk, They have hid a snare for me.4 Looking on the right hand -- and seeing, And I have none recognizing; Perished hath refuge from me, There is none inquiring for my soul.5 I have cried unto thee, O Jehovah, I have said, `Thou [art] my refuge, My portion in the land of the living.`6 Attend Thou unto my loud cry, For I have become very low, Deliver Thou me from my pursuers, For they have been stronger than I.7 Bring forth from prison my soul to confess Thy name, The righteous do compass me about, When Thou conferrest benefits upon me!