Gênesis 42

Les fils de Jacob envoyés en Egypte pour avoir du blé, sont reconnus de leur frére Joseph.

1 Et Jacob voyant qu’il y avait du blé à vendre en Egypte, dit à ses fils : Pourquoi vous regardez-vous les uns les autres ? 2 Il leur dit aussi : Voici, j’ai appris qu’il y a du blé à vendre en Egypte, descendez-y, et nous en achetez, afin que nous vivions, et que nous ne mourions point. 3 Alors dix frères de Joseph descendirent pour acheter du blé en Egypte. 4 Mais Jacob n’envoya point Benjamin frère de Joseph, avec ses frères ; car il disait : Il faut prendre garde que quelque accident mortel ne lui arrive. 5 Ainsi les fils d’Israël allèrent en Egypte pour acheter du blé, avec ceux qui y allaient ; car la famine était au pays de Canaan. 6 Or Joseph commandait dans le pays, et il faisait vendre le blé à tous les peuples de la terre. Les frères donc de Joseph vinrent, et se prosternèrent devant lui la face en terre. 7 Et Joseph ayant vu ses frères, les reconnut ; mais il contrefit l’étranger avec eux, et il leur parla rudement, en leur disant : D’où venez-vous ? Et ils répondirent : Du pays de Canaan, pour acheter des vivres. 8 Joseph donc reconnut ses frères ; mais eux ne le connurent point. 9 Alors Joseph se souvint des songes qu’il avait songés d’eux, et leur dit : Vous êtes des espions, vous êtes venus pour remarquer les lieux faibles du pays. 10 Et ils lui répondirent : Non, mon Seigneur, mais tes serviteurs sont venus pour acheter des vivres. 11 Nous sommes tous enfants d’un même homme, nous sommes gens de bien ; tes serviteurs ne sont point des espions. 12 Et il leur dit : Cela n’est pas ; mais vous êtes venus pour remarquer les lieux faibles du pays. 13 Et ils répondirent : Nous étions douze frères tes serviteurs, enfants d’un même homme, au pays de Canaan, dont le plus petit est aujourd’hui avec notre père, et l’un n’est plus. 14 Et Joseph leur dit : C’est ce que je vous disais, que vous êtes des espions. 15 Vous serez éprouvés par ce moyen : Vive Pharaon, si vous sortez d’ici, que votre jeune frère ne soit venu ici. 16 Envoyez-en un d’entre vous qui amène votre frère ; mais vous serez prisonniers, et j’éprouverai si vous avez dit la vérité ; autrement, vive Pharaon, vous êtes des espions. 17 Et il les fit mettre tous ensemble en prison pour trois jours. 18 Et au troisième jour Joseph leur dit : Faites ceci, et vous vivrez ; je crains Dieu. 19 Si vous êtes gens de bien, que l’un de vous qui êtes frères, soit lié dans la prison où vous avez été renfermés, et allez-vous-en, et emportez du blé pour pourvoir à la disette de vos familles. 20 Puis amenez-moi votre jeune frère et vos paroles se trouveront véritables ; et vous ne mourrez point ; et ils firent ainsi. 21 Et ils se disaient l’un à l’autre : Vraiment nous sommes coupables à l’égard de notre frère ; car nous avons vu l’angoisse de son âme quand il nous demandait grâce, et nous ne l’avons point exaucé ; c’est pour cela que cette angoisse nous est arrivée. 22 Et Ruben leur répondit, en disant : Ne vous disais-je pas bien, ne commettez point ce péché contre l’enfant ? Et vous ne m’écoutâtes point ; c’est pourquoi, voici, son sang vous est redemandé. 23 Et ils ne savaient pas que Joseph les entendît ; parce qu’il leur parlait par un truchement. 24 Et il se détourna d’auprès d’eux pour pleurer. Puis étant retourné vers eux, il leur parla encore, et fit prendre d’entr’eux Siméon, et le fit lier devant leurs yeux. 25 Et Joseph commanda qu’on remplît leurs sacs de blé, et qu’on remît l’argent dans le sac de chacun d’eux, et qu’on leur donnât de la provision pour leur chemin ; et cela fut fait ainsi. 26 Ils chargèrent donc leur blé sur leurs ânes, et s’en allèrent. 27 Et l’un d’eux ouvrit son sac pour donner à manger à son âne dans l’hôtellerie ; et il vit son argent, et voilà il était à l’ouverture de son sac. 28 Et il dit à ses frères : Mon argent m’a été rendu ; et en effet, le voici dans mon sac. Et le coeur leur tressaillit, et ils furent saisis de peur, et se dirent l’un à l’autre : Qu’est-ce que Dieu nous a fait ? 29 Et étant arrivés au pays de Canaan, vers Jacob leur père, ils lui racontèrent toutes les choses qui leur étaient arrivées, en disant : 30 L’homme qui commande dans le pays, nous a parlé rudement, et nous a pris pour des espions du pays. 31 Mais nous lui ayons répondu : Nous sommes gens de bien, nous ne sommes point des espions. 32 Nous étions douze frères, enfants de notre père ; l’un n’est plus, et le plus jeune est aujourd’hui avec notre père au pays de Canaan. 33 Et cet homme, qui commande dans le pays, nous a dit : Je connaîtrai à ceci que vous êtes gens de bien ; laissez-moi l’un de vos frères, et prenez du blé pour vos familles contre la famine, et vous en allez. 34 Puis amenez-moi votre jeune frère, et je connaîtrai que vous n’êtes point des espions, mais des gens de bien ; je vous rendrai votre frère, et vous trafiquerez au pays. 35 Et il arriva que comme ils vidaient leurs sacs, voici, le paquet de l’argent de chacun était dans son sac ; et ils virent eux et leur père, les paquets de leur argent, et ils furent tout effrayés. 36 Alors Jacob leur père leur dit : Vous m’ayez privé d’enfants : Joseph n’est plus, et Siméon n’est plus, et vous prendriez Benjamin ! Toutes ces choses sont entre moi. 37 Et Ruben parla à son père, et lui dit : Fais mourir deux de mes fils, si je ne te le ramène ; donne-le moi en charge ; et je te le ramènerai. 38 Et il répondit : Mon fils ne descendra point avec vous, car son frère est mort, et celui-ci est resté seul, et quelque accident mortel lui arriverait dans le chemin par où vous irez, et vous feriez descendre mes cheveux blancs avec douleur au sépulcre.

Joosefin veljien ensimmäinen matka Egyptiin.

1 *Ap. t. 7:11Mutta kun Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli viljaa, sanoi hän pojillensa: "Mitä epäröitte?" 2 Ja hän sanoi: "Katso, minä olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä kuolisi." 3 Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4 Mutta Benjaminia, Joosefin veljeä, Jaakob ei lähettänyt hänen veljiensä mukana, sillä hän pelkäsi, että häntä kohtaisi jokin onnettomuus. 5 Niin Israelin pojat tulivat muiden tulijain mukana ostamaan viljaa, sillä Kanaanin maassa oli nälänhätä. 6 Mutta Joosef oli vallanpitäjänä maassa; hän myi viljaa kaikelle maan kansalle. Niin Joosefin veljet tulivat ja kumartuivat hänen edessään kasvoilleen maahan. 7 Ja Joosef näki veljensä, ja hän tunsi heidät, mutta tekeytyi heille vieraaksi, puhutteli heitä ankarasti ja kysyi heiltä: "Mistä te tulette?" He vastasivat: "Kanaanin maasta tulemme, ostamaan elintarpeita". 8 Ja Joosef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä. 9 *1. Moos. 37:5Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä, ja sanoi heille: "Te olette vakoojia; olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin". 10 He vastasivat hänelle: "Ei, herra; palvelijasi ovat tulleet ostamaan elintarpeita. 11 Me olemme kaikki saman miehen poikia, olemme rehellisiä miehiä; palvelijasi eivät ole vakoojia." 12 Mutta hän sanoi heille: "Ei ole niin, vaan te olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin". 13 *1. Moos. 44:20He vastasivat: "Meitä, sinun palvelijoitasi, on kaksitoista veljestä, saman miehen poikia Kanaanin maasta; nuorin on nyt kotona isämme luona, ja yhtä ei enää ole". 14 Joosef sanoi heille: "Niin on, kuin olen teille puhunut: te olette vakoojia. 15 *1. Moos. 43:5Näin te tulette koeteltaviksi: niin totta kuin farao elää, te ette pääse täältä lähtemään, ellei nuorin veljenne tule tänne. 16 Lähettäkää yksi joukostanne noutamaan veljenne tänne, mutta teidän muiden on jääminen tänne vangeiksi, että koeteltaisiin, oletteko puhuneet totta; muuten, niin totta kuin farao elää, te olette vakoojia." 17 Ja hän panetti heidät vankeuteen kolmeksi päiväksi.

18 Mutta kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: "Jos tahdotte elää, niin tehkää näin, sillä minä olen Jumalaa pelkääväinen: 19 jos olette rehellisiä miehiä, niin jääköön yksi teistä, veljeksistä, vangiksi vankilaan, jossa teitä säilytettiin, mutta te muut menkää viemään kotiin viljaa perheittenne nälänhätään. 20 Ja tuokaa nuorin veljenne minun luokseni. Jos teidän puheenne siten todeksi vahvistuu, niin vältätte kuoleman." Ja heidän täytyi tehdä niin. 21 Mutta he sanoivat toinen toisellensa: "Totisesti, me olemme syylliset sen tähden, mitä teimme veljellemme; sillä me näimme hänen sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, emmekä kuulleet häntä. Sentähden on meille tullut tämä tuska." 22 *1. Moos. 37:21Ruuben vastasi heille sanoen: "Enkö minä sanonut teille: 'Älkää tehkö pahoin nuorukaista vastaan!' Mutta te ette kuulleet minua; katsokaa, nyt kostetaan hänen verensä." 23 Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heitä, sillä hän puhui heille tulkin kautta. 24 Ja hän kääntyi pois heistä ja itki. Sitten hän kääntyi taas heihin päin ja puhui heidän kanssaan. Ja hän otti heidän joukostaan Simeonin ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

25 Ja Joosef käski täyttää heidän säkkinsä viljalla ja panna jokaisen rahat takaisin hänen säkkiinsä sekä antaa heille evästä matkalle. Ja heille tehtiin niin. 26 Ja he sälyttivät viljansa aasien selkään ja lähtivät sieltä. 27 Kun sitten eräs heistä yöpaikassa avasi säkkinsä syöttääkseen aasiansa, huomasi hän rahansa säkin suussa. 28 Hän sanoi veljilleen: "Minulle on annettu rahani takaisin; katso, se on minun säkissäni". Silloin heidän sydämensä vavahti, ja he katsoivat säikähtyneinä toisiinsa sanoen: "Mitä Jumala on meille tehnyt?"

29 Tultuansa isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan he ilmoittivat hänelle kaikki, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: 30 "Mies, joka on sen maan valtiaana, puhutteli meitä ankarasti ja kohteli meitä, niinkuin olisimme olleet maata vakoilemassa. 31 Mutta me sanoimme hänelle: 'Olemme rehellisiä miehiä emmekä mitään vakoojia; 32 meitä on kaksitoista veljestä, saman isän poikia; yhtä ei enää ole, ja nuorin on nyt kotona isämme luona Kanaanin maassa'. 33 Mutta mies, sen maan valtias, sanoi meille: 'Siitä minä saan tietää, oletteko rehellisiä miehiä: jättäkää yksi veljistänne minun luokseni; ottakaa sitten viljaa perheittenne nälänhätään. 34 Ja menkää ja tuokaa nuorin veljenne luokseni, saadakseni tietää, ettette ole vakoojia, vaan rehellisiä miehiä. Sitten minä annan teille veljenne takaisin, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'"

35 Kun he sitten tyhjensivät säkkinsä, niin katso, kunkin rahakukkaro oli hänen säkissään; ja nähdessään rahakukkaronsa he sekä heidän isänsä peljästyivät. 36 Ja heidän isänsä Jaakob sanoi heille: "Te teette minut lapsettomaksi; Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja Benjamininkin te tahdotte viedä minulta; kaikki tämä kohtaa minua". 37 Ruuben vastasi isälleen sanoen: "Saat surmata minun molemmat poikani, jos en tuo häntä sinulle takaisin; anna hänet minun huostaani, niin minä tuon hänet sinulle takaisin". 38 Mutta hän sanoi: "Ei minun poikani saa lähteä teidän kanssanne, sillä hänen veljensä on kuollut, ja hän on yksin jäljellä; jos onnettomuus kohtaa häntä matkalla, jolle aiotte lähteä, niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan murheella tuonelaan".