1 Allora Giobbe rispose e disse:2 "Di cose come codeste, ne ho udite tante! Siete tutti dei consolatori molesti!3 Non ci sarà egli una fine alle parole vane? Che cosa ti provoca a rispondere?4 Anch’io potrei parlare come voi, se voi foste al posto mio; potrei mettere assieme delle parole contro a voi e su di voi scrollare il capo;5 potrei farvi coraggio con la bocca; e il conforto delle mie labbra vi calmerebbe.6 Se parlo, il mio dolore non ne sarà lenito; e se cesso di parlare, che sollievo ne avrò?7 Ora, purtroppo, Dio m’ha ridotto senza forze, ha desolato tutta la mia casa;8 m’ha coperto di grinze e questo testimonia contro a me, la mia magrezza si leva ad accusarmi in faccia.9 La sua ira mi lacera, mi perseguita, digrigna i denti contro di me. Il mio nemico aguzza gli occhi su di me.10 Apron larga contro a me la bocca, mi percuoton per obbrobrio le guance, si metton tutt’insieme a darmi addosso.11 Iddio mi dà in balìa degli empi, mi getta in mano dei malvagi.12 Vivevo in pace, ed egli m’ha scosso con violenza, m’ha preso per la nuca, m’ha frantumato, m’ha posto per suo bersaglio.13 I suoi arcieri mi circondano, egli mi trafigge i reni senza pietà, sparge a terra il mio fiele.14 Apre sopra di me breccia su breccia, mi corre addosso come un guerriero.15 Mi son cucito un cilicio sulla pelle, ho prostrato la mia fronte nella polvere.16 Il mio viso è rosso di pianto, e sulle mie palpebre si stende l’ombra di morte.17 Eppure, le mie mani non commisero mai violenza, e la mia preghiera fu sempre pura.18 O terra, non coprire il mio sangue, e non vi sia luogo ove si fermi il mio grido!19 Già fin d’ora, ecco, il mio Testimonio è in cielo, il mio Garante è nei luoghi altissimi.20 Gli amici mi deridono, ma a Dio si volgon piangenti gli occhi miei;21 sostenga egli le ragioni dell’uomo presso Dio, le ragioni del figliuol d’uomo contro i suoi compagni!22 Poiché, pochi anni ancora, e me ne andrò per una via senza ritorno.

1 Job vastasi ja sanoi:3 Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?4 Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,5 rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.6 Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?7 Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni8 ja olet minut kukistanut-siitä muka tuli todistaja-ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.9 Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,10 he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.11 Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.12 Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;13 hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.14 Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.15 Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.16 Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,17 vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.18 Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.20 Ystäväni pitävät minua pilkkanansa-Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,21 että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.