1 Quei tre uomini cessarono di rispondere a Giobbe perché egli si credeva giusto.2 Allora l’ira di Elihu, figliuolo di Barakeel il Buzita, della tribù di Ram, s’accese:3 s’accese contro Giobbe, perché riteneva giusto sé stesso anziché Dio; s’accese anche contro i tre amici di lui perché non avean trovato che rispondere, sebbene condannassero Giobbe.4 Ora, siccome quelli erano più attempati di lui,5 Elihu aveva aspettato a parlare a Giobbe; ma quando vide che dalla bocca di quei tre uomini non usciva più risposta, s’accese d’ira.6 Ed Elihu, figliuolo di Barakeel il Buzita, rispose e disse: "Io son giovine d’età e voi siete vecchi; erciò mi son tenuto indietro e non ho ardito esporvi il mio pensiero.7 Dicevo: "Parleranno i giorni, e il gran numero degli anni insegnerà la sapienza".8 Ma, nell’uomo, quel che lo rende intelligente è lo spirito, è il soffio dell’Onnipotente.9 Non quelli di lunga età sono sapienti, né i vecchi son quelli che comprendono il giusto.10 Perciò dico: "Ascoltatemi; vi esporrò anch’io il mio pensiero".11 Ecco, ho aspettato i vostri discorsi, ho ascoltato i vostri argomenti, mentre andavate cercando altre parole.12 V’ho seguito attentamente, ed ecco, nessun di voi ha convinto Giobbe, nessuno ha risposto alle sue parole.13 Non avete dunque ragione di dire: "Abbiam trovato la sapienza! Dio soltanto lo farà cedere; non l’uomo!"14 Egli non ha diretto i suoi discorsi contro a me, ed io non gli risponderò colle vostre parole.15 Eccoli sconcertati! non rispondon più, non trovan più parole.16 Ed ho aspettato che non parlassero più, che restassero e non rispondessero più.17 Ma ora risponderò anch’io per mio conto, esporrò anch’io il mio pensiero!18 Perché son pieno di parole, e lo spirito ch’è dentro di me mi stimola.19 Ecco, il mio seno è come vin rinchiuso, è simile ad otri pieni di vin nuovo, che stanno per scoppiare.20 Parlerò dunque e mi solleverò, aprirò le labbra e risponderò!21 E lasciate ch’io parli senza riguardi personali, senza adulare alcuno;22 poiché adulare io non so; se lo facessi, il mio Fattore tosto mi torrebbe di mezzo.

1 Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli omissa silmissään vanhurskas,2 vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana,3 ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä.4 Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat.5 Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän.7 Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta'.8 Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.9 Eivät iäkkäät ole viisaimmat, eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein.10 Sentähden minä sanon: Kuule minua; minäkin ilmoitan, mitä tiedän.11 Katso, minä olen odottanut, mitä teillä olisi sanomista, olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne, kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat.12 Niin, minä tarkkasin teitä; mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut, ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa.13 Älkää sanoko: 'Meitä vastassa on ilmetty viisaus, vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'.14 Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut, enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne.15 He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa; sanat puuttuvat heiltä.16 Odottaisinko minä, kun he eivät puhu, kun he siinä seisovat enää vastaamatta?17 Vastaanpa minäkin osaltani, minäkin ilmoitan, mitä tiedän.18 Sillä minä olen sanoja täynnä, henki rinnassani ahdistaa minua.19 Katso, minun rintani on kuin viini, jolle ei reikää avata, se on pakahtumaisillaan niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit.20 Tahdon puhua, saadakseni helpotusta, avata huuleni ja vastata.21 En pidä kenenkään puolta enkä ketään ihmistä imartele.