1 Giobbe riprese il suo discorso e disse:2 "Come vive Iddio che mi nega giustizia, come vive l’Onnipotente che mi amareggia l’anima,3 finché avrò fiato e il soffio di Dio sarà nelle mie nari,4 le mie labbra, no, non diranno nulla d’ingiusto, e la mia lingua non proferirà falsità.5 Lungi da me l’idea di darvi ragione! Fino all’ultimo respiro non mi lascerò togliere la mia integrità.6 Ho preso a difendere la mia giustizia e non cederò; il cuore non mi rimprovera uno solo de’ miei giorni.7 Sia trattato da malvagio il mio nemico e da perverso chi si leva contro di me!8 Quale speranza rimane mai all’empio quando Iddio gli toglie, gli rapisce l’anima?9 Iddio presterà egli orecchio al grido di lui, quando gli verrà sopra la distretta?10 Potrà egli prendere il suo diletto nell’Onnipotente? invocare Iddio in ogni tempo?11 Io vi mostrerò il modo d’agire di Dio, non vi nasconderò i disegni dell’Onnipotente.12 Ma queste cose voi tutti le avete osservate e perché dunque vi perdete in vani discorsi?13 Ecco la parte che Dio riserba all’empio, l’eredità che l’uomo violento riceve dall’Onnipotente.14 Se ha figli in gran numero son per la spada; la sua progenie non avrà pane da saziarsi.15 I superstiti son sepolti dalla morte, e le vedove loro non li piangono.16 Se accumula l’argento come polvere, se ammucchia vestiti come fango;17 li ammucchia, sì, ma se ne vestirà il giusto, e l’argento l’avrà come sua parte l’innocente.18 La casa ch’ei si edifica è come quella della tignuola, come il capanno che fa il guardiano della vigna.19 Va a letto ricco, ma per l’ultima volta; apre gli occhi e non è più.20 Terrori lo sorprendono come acque; nel cuor della notte lo rapisce un uragano.21 Il vento d’oriente lo porta via, ed egli se ne va; lo spazza in un turbine dal luogo suo.22 Iddio gli scaglia addosso i suoi dardi, senza pietà, per quanto egli tenti di scampare a’ suoi colpi.23 La gente batte le mani quando cade, e fischia dietro a lui quando lascia il luogo dove stava.

1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,4 eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.8 Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.14 Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.15 Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,17 kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.19 Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.21 Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.22 Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.