1 Allora Giobbe rispose e disse:2 "Ah, se il mio travaglio si pesasse, se le mie calamità si mettessero tutte insieme sulla bilancia!3 Sarebbero trovati più pesanti che la sabbia del mare. Ecco perché le mie parole sono temerarie.4 Ché le saette dell’Onnipotente mi trafiggono, lo spirito mio ne sugge il veleno; i terrori di Dio si chierano in battaglia contro me.5 L’asino salvatico raglia forse quand’ha l’erba davanti? mugghia forse il bue davanti alla pastura?6 Si può egli mangiar ciò ch’è scipito e senza sale? c’è qualche gusto in un chiaro d’uovo?7 L’anima mia rifiuta di toccare una simil cosa, essa è per me come un cibo ripugnante.8 Oh, m’avvenisse pur quello che chiedo, e mi desse Iddio quello che spero!9 Volesse pure Iddio schiacciarmi, stender la mano e tagliare il filo de’ miei giorni!10 Sarebbe questo un conforto per me, esulterei nei dolori ch’egli non mi risparmia; giacché non ho rinnegato le parole del Santo.11 Che è mai la mia forza perch’io speri ancora? Che fine m’aspetta perch’io sia paziente?12 La mia forza è essa forza di pietra? e la mia carne, carne di rame?13 Non son io ridotto senza energia, e non m’è forse tolta ogni speranza di guarire?14 Pietà deve l’amico a colui che soccombe, quand’anche abbandoni il timor dell’Onnipotente.15 Ma i fratelli miei si son mostrati infidi come un torrente, come l’acqua di torrenti che passano.16 Il ghiaccio li rende torbidi, e la neve vi si scioglie;17 ma passato il tempo delle piene, svaniscono; quando sentono il caldo, scompariscono dal loro luogo.18 Le carovane che si dirigon là mutano strada, s’inoltran nel deserto, e vi periscono.19 Le carovane di Tema li cercavan collo sguardo, i viandanti di Sceba ci contavan su,20 ma furon delusi nella loro fiducia; giunti sul luogo, rimasero confusi.21 Tali siete divenuti voi per me: vedete uno che fa orrore, e vi prende la paura.22 V’ho forse detto: "Datemi qualcosa" o "co’ vostri beni fate un donativo a favor mio,"23 o "liberatemi dalla stretta del nemico, o "scampatemi di man dei prepotenti"?24 Ammaestratemi, e mi starò in silenzio; fatemi capire in che cosa ho errato.25 Quanto sono efficaci le parole rette! Ma la vostra riprensione che vale?26 Volete dunque biasimar delle parole? Ma le parole d’un disperato se le porta il vento!27 Voi sareste capaci di trar la sorte sull’orfano, e di contrattare il vostro amico!28 Ma pure vi piaccia di rivolgervi a guardarmi, e vedete s’io vi menta in faccia.29 Mutate consiglio! Non vi sia in voi iniquità! Mutate consiglio, la mia giustizia sussiste.30 V’è qualche iniquità sulla mia lingua? Il mio palato non distingue più quel ch’è male?

1 Job vastasi ja sanoi:3 Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.5 Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?6 Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?7 Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.8 Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!9 Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!10 Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.11 Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?12 Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?13 Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?14 Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.15 Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.16 Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;17 auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.18 Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.19 Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;20 he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.21 Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.22 Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,23 pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?24 Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.25 Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?26 Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.27 Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.28 Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.29 Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.