1 Per il Capo de’ musici. De’ figliuoli di Core. Salmo. Udite questo, popoli tutti; porgete orecchio, voi tutti gli abitanti del mondo!2 Plebei e nobili, ricchi e poveri tutti insieme.3 La mia bocca proferirà cose savie, e la meditazione del mio cuore sarà piena di senno.4 Io presterò l’orecchio alle sentenze, spiegherò a suon di cetra il mio enigma.5 Perché temerei ne’ giorni dell’avversità quando mi circonda l’iniquità dei miei insidiatori,6 i quali confidano ne’ loro grandi averi e si gloriano della grandezza delle loro ricchezze?7 Nessuno però può in alcun modo redimere il fratello, né dare a Dio il prezzo del riscatto d’esso.8 Il riscatto dell’anima dell’uomo è troppo caro e farà mai sempre difetto.9 Non può farsi ch’ei continui a vivere in perpetuo e non vegga la fossa.10 Perché la vedrà. I savi muoiono; periscono del pari il pazzo e lo stolto e lasciano ad altri i loro beni.11 L’intimo lor pensiero è che le loro case dureranno in eterno e le loro abitazioni d’età in età; dànno i loro nomi alle loro terre.12 Ma l’uomo ch’è in onore non dura; egli è simile alle bestie che periscono.13 Questa loro condotta è una follia; eppure i loro successori approvano i lor detti. Sela.14 Son cacciati come pecore nel soggiorno de’ morti; la morte è il loro pastore; ed al mattino gli uomini retti li calpestano. La lor gloria ha da consumarsi nel soggiorno de’ morti, né avrà altra dimora.15 Ma Iddio riscatterà l’anima mia dal potere del soggiorno dei morti, perché mi prenderà con sé. Sela.16 Non temere quand’uno s’arricchisce, quando si accresce la gloria della sua casa.17 Perché, quando morrà, non porterà seco nulla; la sua gloria non scenderà dietro a lui.18 Benché tu, mentre vivi, ti reputi felice, e la gente ti lodi per i godimenti che ti procuri,19 tu te ne andrai alla generazione de’ tuoi padri, che non vedranno mai più la luce.20 L’uomo ch’è in onore e non ha intendimento è simile alle bestie che periscono.

1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. (H49:2) Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,2 (H49:3) sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.3 (H49:4) Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.4 (H49:5) Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.5 (H49:6) Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?6 (H49:7) He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.7 (H49:8) Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.8 (H49:9) Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,9 (H49:10) että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.10 (H49:11) Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.11 (H49:12) He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.12 (H49:13) Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.13 (H49:14) Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.14 (H49:15) Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.15 (H49:16) Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.16 (H49:17) Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.17 (H49:18) Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.18 (H49:19) Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,19 (H49:20) täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.20 (H49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.