1 Anima mia, benedici l’Eterno! O Eterno, mio Dio, tu sei sommamente grande; sei vestito di splendore e di maestà.2 Egli s’ammanta di luce come d’una veste; distende i cieli come un padiglione;3 egli costruisce le sue alte stanze nelle acque; fa delle nuvole il suo carro, s’avanza sulle ali del vento;4 fa dei venti i suoi messaggeri, delle fiamme di fuoco i suoi ministri.5 Egli ha fondato la terra sulle sue basi; non sarà smossa mai in perpetuo.6 Tu l’avevi coperta dell’abisso come d’una veste, le acque s’erano fermate sui monti.7 Alla tua minaccia esse si ritirarono, alla voce del tuo tuono fuggirono spaventate.8 Le montagne sorsero, le valli s’abbassarono nel luogo che tu avevi stabilito per loro.9 Tu hai posto alle acque un limite che non trapasseranno; esse non torneranno a coprire la terra.10 Egli manda fonti nelle valli, ed esse scorrono fra le montagne;11 abbeverano tutte le bestie della campagna, gli asini selvatici vi si dissetano.12 Presso a quelle si riparano gli uccelli del cielo; di mezzo alle fronde fanno udir la loro voce.13 Egli adacqua i monti dall’alto delle sue stanze, la terra è saziata col frutto delle tue opere.14 Egli fa germogliar l’erba per il bestiame e le piante per il servizio dell’uomo, facendo uscir dalla terra il nutrimento,15 e il vino che rallegra il cuor dell’uomo, e l’olio che gli fa risplender la faccia, e il pane che sostenta il cuore dei mortali.16 Gli alberi dell’Eterno sono saziati, i cedri del Libano, ch’egli ha piantati.17 Gli uccelli vi fanno i loro nidi; la cicogna fa dei cipressi la sua dimora;18 le alte montagne son per i camosci, le rocce sono il rifugio de’ conigli.19 Egli ha fatto la luna per le stagioni; il sole conosce il suo tramonto.20 Tu mandi le tenebre e vien la notte, nella quale tutte le bestie delle foreste si mettono in moto.21 I leoncelli ruggono dietro la preda e chiedono il loro pasto a Dio.22 Si leva il sole, esse si ritirano e vanno a giacere nei loro covi.23 L’uomo esce all’opera sua e al suo lavoro fino alla sera.24 Quanto son numerose le tue opere, o Eterno! Tu le hai fatte tutte con sapienza; la terra è piena delle tue ricchezze.25 Ecco il mare, grande ed ampio, dove si muovon creature senza numero, animali piccoli e grandi.26 Là vogano le navi e quel leviatan che hai creato per scherzare in esso.27 Tutti quanti sperano in te che tu dia loro il lor cibo a suo tempo.28 Tu lo dài loro ed essi lo raccolgono; tu apri la mano ed essi son saziati di beni.29 Tu nascondi la tua faccia, essi sono smarriti; tu ritiri il loro fiato, ed essi muoiono e tornano nella loro polvere.30 Tu mandi il tuo spirito, essi sono creati, e tu rinnovi la faccia della terra.31 Duri in perpetuo la gloria dell’Eterno, si rallegri l’Eterno nelle opere sue!32 Egli riguarda la terra, ed essa trema; egli tocca i monti, ed essi fumano.33 Io canterò all’Eterno finché io viva; salmeggerò al mio Dio finché io esista.34 Possa la mia meditazione essergli gradita! Io mi rallegrerò nell’Eterno.35 Spariscano i peccatori dalla terra, e gli empi non siano più! Anima mia, benedici l’Eterno. Alleluia.

1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;3 sinä rakennat salisi vetten päälle, teet pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulen siivillä.4 Sinä teet tuulet sanasi saattajiksi, palvelijoiksesi tulen liekit.5 Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.6 Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet.7 Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon;8 vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.9 Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata.10 Sinä kuohutit laaksoista lähteet, jotka vuorten välillä vuotavat.11 Ne antavat juoman kaikille metsän eläimille, villiaasit niistä janonsa sammuttavat.12 Niiden partailla asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvien välissä.13 Saleistasi sinä kastelet vuoret, sinun töittesi hedelmistä maa saa ravintonsa.14 Sinä kasvatat ruohon karjalle ja kasvit ihmisen tarpeeksi. Niin sinä tuotat maasta leivän15 ja viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen; niin sinä saatat kasvot öljystä kiiltäviksi, ja leipä vahvistaa ihmisen sydäntä.16 Ravintonsa saavat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän on istuttanut.17 Niissä lintuset pesivät, ja haikaroilla on majansa kypresseissä.18 Korkeat vuoret ovat kauristen hallussa, kallionkolot ovat tamaanien suoja.19 Kuun sinä olet tehnyt näyttämään aikoja; aurinko tietää laskunsa.20 Sinä teet pimeän, niin tulee yö; silloin lähtevät liikkeelle kaikki metsän eläimet.21 Nuoret jalopeurat kiljuvat saalista ja pyytävät Jumalalta elatustansa.22 Aurinko nousee, ne vetäytyvät pois ja laskeutuvat luoliinsa maata.23 Silloin ihminen menee töihinsä ja askaroitsee iltaan asti.24 Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt, maa on täynnä sinun luotujasi.25 Merikin, suuri ja aava-siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.26 Siellä kulkevat laivat, siellä Leviatan, jonka sinä olet luonut siinä leikitsemään.27 Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa.28 Sinä annat niille, ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi, ja ne ravitaan hyvyydellä.29 Sinä peität kasvosi, ja ne peljästyvät, sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.30 Sinä lähetät henkesi, ja ne luodaan; ja sinä uudistat maan muodon.31 Pysyköön Herran kunnia iankaikkisesti. Saakoon Herra teoistansa iloita,32 hän, joka katsahtaa maahan, ja se vapisee, joka koskettaa vuoria, ja ne suitsuavat.33 Kaiken ikäni minä ylistän Herraa, minä veisaan Jumalani kiitosta, niin kauan kuin elän.34 Olkoot minun tutkisteluni hänelle otolliset; minä iloitsen Herrassa.35 Hävitkööt syntiset maasta, älköön jumalattomia enää olko. Kiitä Herraa, minun sieluni. Halleluja!