2 (H39:3)Niin minä pidin suuni kiinni, olin mykkänä, minä vaikenin, mutta turhaan: tuskani vain yltyi.3 (H39:3)Sydämeni oli kuin tulessa, huokaukseni olivat kuumat kuin liekki. Minun täytyi avata suuni ja puhua.4 (H39:5)Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen!5 (H39:6)Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki. Vain tuulenhenkäys ovat ihmiset, kaikki tyynni. (sela)6 (H39:7)Ihminen tulee ja menee, katoaa kuin varjo. Turhaan hän hyörii ja kokoaa omaisuutta, ei hän tiedä, kenen käsiin se joutuu.7 (H39:8)Herra, onko minulla vielä toivoa? Kaikki on sinun varassasi.8 (H39:9)Päästä minut kaikista synneistäni, älä anna minun joutua houkkien häväistäväksi.9 (H39:10)Minä olen nyt vaiti, en avaa suutani, sillä sinulta tulee kaikki.10 (H39:11)Ota vitsauksesi minun päältäni, en kestä enää kätesi iskuja.11 (H39:12)Kun sinä kuritat ja rankaiset ihmistä hänen syntiensä vuoksi, sinä teet lopun hänen kukoistuksestaan, niin kuin koi tuhoaa vaatteen. Vain tuulenhenkäys ovat kaikki ihmiset! (sela)12 (H39:13)Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. Älä ole kuuro minun itkulleni! Minä olen muukalainen, etsin sinulta turvaa, olen koditon niin kuin olivat isänikin.13 (H39:14)Käännä pois syyttävä katseesi, jotta saisin jälleen iloita, ennen kuin menen pois eikä minua enää ole.

1 Disse eu: Guardarei os meus caminhos, Para não pecar com a minha língua. Guardarei a minha boca com uma mordaça, Enquanto o iníquo estiver diante de mim.2 Emudeci no silêncio da resignação, fiquei calado ainda a respeito do bem; E a minha mágoa se agravou.3 Escandeceu-se o meu coração dentro de mim; Enquanto eu meditava, acendeu-se o fogo; Então disse eu com a minha língua:4 Faze-me conhecer, Jeová, o meu fim, E a medida dos meus dias, qual é; Possa eu saber quão frágil sou.5 Eis que deste aos meus dias o comprimento de algumas palmas de mão, E o tempo da minha vida é como nada diante de ti. Na verdade todo o homem por mais firme que esteja, é totalmente vaidade. (Selá)6 Na verdade o homem anda como uma aparência; Na verdade em vão se inquietam: Amontoa riquezas, e não sabe quem as levará.7 Agora, Jeová, que espero eu? A minha esperança está em ti.8 Livra-me de todas as minhas transgressões, Não me faças o opróbrio do insensato.9 Emudeci, não abri a minha boca; Porquanto tu o fizeste.10 Tira de sobre mim o teu flagelo: Pelo golpe da tua mão eu estou consumido.11 Quando com repreensões castigas o homem por causa da iniqüidade, Destróis, como traça, o que ele tem de precioso; Na verdade todo o homem é vaidade. (Selá)12 Ouve, Jeová, a minha oração, E dá ouvidos ao meu clamor por teu socorro. Não sejas surdo às minhas lágrimas, Porque eu sou para contigo um peregrino, Um forasteiro como todos os meus pais.13 Desvia de mim o teu olhar, para que eu tome alento, Antes que eu me vá e não exista mais. livre dos males