1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

2 "Oi, jospa olisin,

niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina,

niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä

ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä,

jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani

ja poikani minua ympäröivät,

6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa

ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle,

kun asetin istuimeni torille,

8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut,

vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

9 päämiehet lakkasivat puhumasta

ja panivat kätensä suulleen. 10 Ruhtinasten ääni vaikeni,

ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

11 Sillä kenen korva minusta kuuli,

hän ylisti minua onnelliseksi,

kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

12 *2. Moos. 22:22; Ps. 72:12minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi,

ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni,

ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

14 *Jes. 59:17; Ef. 6:14Vanhurskaudella minä vaatetin itseni,

ja se verhosi minut;

oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

15 *4. Moos. 10:31Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

16 Minä olin köyhien isä,

ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

17 Minä särjin väärintekijän leukaluut

ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla,

ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

19 Onhan juureni vedelle avoinna,

ja kaste yöpyy minun oksillani.

20 Kunniani uudistuu alati,

ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'

21 He kuuntelivat minua ja odottivat,

olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet,

vihmana vuoti puheeni heihin.

23 He odottivat minua niinkuin sadetta

ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat,

ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen,

niin minä istuin ylinnä,

istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä,

niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

1 E prosseguiu Jó no seu discurso, dizendo:

2 Ah! Quem me dera ser

como eu fui nos meses passados,

como nos dias em que Deus me guardava!

3 Quando fazia resplandecer a sua lâmpada

sobre a minha cabeça e quando eu pela sua luz caminhava pelas trevas.

4 Como fui nos dias da minha mocidade,

quando o segredo de Deus estava

sobre a minha tenda;

5 Quando o Todo-Poderoso ainda estava comigo,

e os meus filhos em redor de mim.

6 Quando lavava os meus passos na manteiga,

e da rocha me corriam ribeiros de azeite;

7 Quando eu saía

para a porta da cidade,

e na rua fazia preparar a minha cadeira,

8 Os moços me viam,

e se escondiam,

e até os idosos se levantavam e se punham em pé;

9 Os príncipes continham as suas palavras,

e punham a mão

sobre a sua boca;

10 A voz dos nobres se calava,

e a sua língua apegava-se ao seu paladar.

11 Ouvindo-me algum ouvido,

me tinha por bem-aventurado;

vendo-me algum olho,

dava testemunho de mim;

12 Porque eu livrava o miserável,

que clamava,

como também o órfão

que não tinha quem o socorresse.

13 A bênção do que ia perecendo vinha

sobre mim,

e eu fazia

que rejubilasse o coração da viúva.

14 Vestia-me da justiça,

e ela me servia de vestimenta;

como manto

e diadema era a minha justiça.

15 Eu me fazia de olhos para o cego,

e de pés para o coxo.

16 Dos necessitados era pai,

e as causas de que eu não tinha conhecimento inquiria

com diligência.

17 E quebrava os queixos do perverso,

e dos seus dentes tirava a presa.

18 E dizia:

No meu ninho expirarei,

e multiplicarei os meus dias

como a areia.

19 A minha raiz se estendia junto às águas,

e o orvalho permanecia

sobre os meus ramos;

20 A minha honra se renovava em mim,

e o meu arco se reforçava na minha mão.

21 Ouviam-me

e esperavam,

e em silêncio atendiam ao meu conselho.

22 Havendo eu falado,

não replicavam,

e minhas razões destilavam

sobre eles;

23 Porque me esperavam,

como à chuva;

e abriam a sua boca,

como à chuva tardia.

24 Se eu ria

para eles,

não o criam,

e a luz do meu rosto não faziam abater;

25 Eu escolhia o seu caminho,

assentava-me como chefe,

e habitava como rei

entre as suas tropas;

como aquele que consola os que pranteiam.