1 Job vastasi ja sanoi:

2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani

ja runtelette minua sanoillanne?

3 *Job 16:20Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet,

häpeämättä te minua rääkkäätte.

4 Olenko todella hairahtunut,

yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan

ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6 Tietäkää siis,

että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä

ja on kietonut minut verkkoonsa.

7 *Job 30:20Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!'

enkä saa vastausta;

huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8 *Job 3:23; Valit. 3:5Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse,

ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9 Hän on riisunut minulta kunniani

ja ottanut kruunun minun päästäni.

10 Hän repi minut maahan joka puolelta,

niin että olen mennyttä,

ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11 *Job 13:24; Job 16:9; Job 33:10; Valit. 2:5Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan

ja piti minua vihollisenansa.

12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä

ja tekivät tiensä minua vastaan

ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13 *Ps. 31:12; Ps. 38:12; Ps. 88:9,19Veljeni hän on minusta loitontanut;

tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14 Läheiseni ovat minusta luopuneet,

ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni

pitävät minua muukalaisena,

minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa;

minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni,

hajuni on äitini pojista ilkeä.

18 *Job 30:1Poikasetkin halveksivat minua;

kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19 *Ps. 41:10; Ps. 55:13; Ps. 88:9Kaikki seuratoverini inhoavat minua,

ja ne, joita minä rakastin,

ovat kääntyneet minua vastaan.

20 *Job 30:30; Ps. 102:6Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni,

eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni,

sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala,

ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin,

jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24 rautataltalla ja lyijyllä

hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25 *Jes. 41:14; Hoos. 13:14Mutta minä tiedän lunastajani elävän,

ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26 *1. Kor. 13:12Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu

ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27 *Ps. 17:15; 1. Joh. 3:2Hänet olen minä näkevä apunani;

minun silmäni saavat nähdä hänet — eikä vieraana.

Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!'

— minusta muka löydetään asian juuri —

29 *Matt. 5:22niin peljätkää miekkaa,

sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä,

tietääksenne, että tuomari on."

1 Respondeu, porém, Jó, dizendo:

2 Até quando afligireis a minha alma,

e me quebrantareis

com palavras?

3 Já dez vezes me vituperastes;

não tendes vergonha de injuriar-me.

4 Embora haja eu,

na verdade, errado,

comigo ficará o meu erro.

5 Se deveras vos quereis engrandecer

contra mim,

e repreender-me pelo meu opróbrio,

6 Sabei agora

que Deus é o que me transtornou,

e com a sua rede me cercou.

7 Eis que clamo: Violência!

Porém não sou ouvido. Grito:

Socorro!

Porém não há justiça.

8 O meu caminho ele entrincheirou,

e já não posso passar,

e nas minhas veredas pôs trevas.

9 Da minha honra me despojou;

e tirou-me a coroa da minha cabeça.

10 Quebrou-me de todos os lados,

e eu me vou;

e arrancou a minha esperança,

como a uma árvore.

11 E fez inflamar contra mim a sua ira,

e me reputou para consigo,

como a seus inimigos.

12 Juntas vieram as suas tropas,

e prepararam

contra mim o seu caminho,

e se acamparam ao redor da minha tenda.

13 Pôs longe de mim a meus irmãos,

e os que me conhecem,

como estranhos se apartaram de mim.

14 Os meus parentes me deixaram,

e os meus conhecidos se esqueceram de mim.

15 Os meus domésticos

e as minhas servas me reputaram

como um estranho,

e vim a ser um estrangeiro aos seus olhos.

16 Chamei a meu criado,

e ele não me respondeu;

cheguei a suplicar-lhe com a minha própria boca.

17 O meu hálito se fez estranho à minha mulher;

tanto que supliquei o interesse dos filhos do meu corpo.

18 Até os pequeninos me desprezam,

e, levantando-me eu,

falam contra mim.

19 Todos os homens da minha confidência me abominam,

e até os que eu amava se tornaram

contra mim.

20 Os meus ossos se apegaram à minha pele

e à minha carne,

e escapei só

com a pele dos meus dentes.

21 Compadecei-vos de mim,

amigos meus,

compadecei-vos de mim,

porque a mão de Deus me tocou.

22 Por que me perseguis assim

como Deus,

e da minha carne não vos fartais?

23 Quem me dera agora,

que as minhas palavras fossem escritas!

Quem me dera,

fossem gravadas num livro!

24 E que, com pena de ferro,

e com chumbo,

para sempre fossem esculpidas na rocha.

25 Porque eu sei que o meu Redentor vive,

e que por fim se levantará

sobre a terra.

26 E depois de consumida a minha pele,

contudo ainda em minha carne verei a Deus,

27 Vê-lo-ei,

por mim mesmo,

e os meus olhos,

e não outros o contemplarão;

e por isso as minhas entranhas se consomem no meu interior.

28 Na verdade,

que devíeis dizer:

Por que o perseguimos?

Pois a raiz da acusação se acha em mim.

29 Temei vós mesmos a espada;

porque o furor traz os castigos da espada,

para saberdes

que há um juízo.