1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat,

joiden isiä minä pidin liian halpoina

pantaviksi paimenkoiraini pariin.

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua

heidän kättensä voima,

koska heidän nuoruutensa tarmon on

vienyt 3 puute ja kova nälänhätä!

He kaluavat kuivaa maata,

jo ennestään autiota erämaata;

4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä,

ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista;

heitä vastaan nostetaan hälytys

niinkuin varasta vastaan.

6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa,

maakoloissa ja kallioluolissa.

7 Pensaiden keskellä he ulisevat,

nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat —

8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt,

jotka on hosuttu maasta pois.

9 *Job 17:6; Ps. 69:12; Valit. 3:14,63Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi,

olen heidän jutuksensa joutunut;

10 *Job 19:19he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas

eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen

ja nöyryyttänyt minut,

eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi;

he lyövät jalat altani

ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

13 He hävittävät minun polkuni,

ovat apuna minua tuhottaessa,

vaikka itse ovat ilman auttajaa;

14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat,

raunioiden alta he vyöryvät esiin.

15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan;

niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni,

ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

16 *Ps. 42:5Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin,

kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani,

ja kalvavat tuskani eivät lepää.

18 Kaikkivallan voimasta

on minun verhoni muodottomaksi muuttunut:

se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

19 *Ps. 7:6Hän on heittänyt minut lokaan,

ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

20 *Ps. 13:2; Ps. 22:3Minä huudan sinua,

mutta sinä et vastaa minulle;

minä seison tässä,

mutta sinä vain tuijotat minuun.

21 Sinä muutut tylyksi minulle,

vainoat minua väkevällä kädelläsi.

22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen,

kiidätät minut menemään

ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

23 *Ps. 90:3Niin, minä tiedän:

sinä viet minua kohti kuolemaa,

majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa

tahi onnettomuudessa apua huutaa?

25 *Ps. 35:13; Room. 12:15Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa,

eikö sieluni säälinyt köyhää?

26 *Jer. 14:19Niin, minä odotin onnea,

mutta tuli onnettomuus;

minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta,

kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta;

minä nousen ja huudan väkijoukossa.

29 *Ps. 102:7; Miika 1:8Minusta on tullut aavikkosutten veli

ja kamelikurkien kumppani.

30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni,

ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi

ja huiluni sävel itkun ääneksi."

1 Agora, porém,

se riem de mim os de menos idade do que eu,

cujos pais eu teria desdenhado de pôr

com os cães do meu rebanho.

2 De que também me serviria a força das mãos daqueles,

cujo vigor se tinha esgotado?

3 De míngua e fome se debilitaram;

e recolhiam-se

para os lugares secos,

tenebrosos,

assolados e desertos.

4 Apanhavam malvas junto aos arbustos,

e o seu mantimento eram as raízes dos zimbros.

5 Do meio dos homens eram expulsos,

e gritavam contra eles,

como contra o ladrão;

6 Para habitarem nos barrancos dos vales,

e nas cavernas da terra

e das rochas.

7 Bramavam entre os arbustos,

e ajuntavam-se debaixo das urtigas.

8 Eram filhos de doidos,

e filhos de gente sem nome,

e da terra foram expulsos.

9 Agora, porém,

sou a sua canção,

e lhes sirvo de provérbio.

10 Abominam-me,

e fogem para longe de mim,

e no meu rosto não se privam de cuspir.

11 Porque Deus desatou a sua corda,

e me oprimiu,

por isso sacudiram de si o freio perante o meu rosto.

12 À direita se levantam os moços;

empurram os meus pés,

e preparam

contra mim os seus caminhos de destruição.

13 Desbaratam-me o caminho;

promovem a minha miséria;

contra eles não há ajudador.

14 Vêm contra mim

como por uma grande brecha,

e revolvem-se

entre a assolação.

15 Sobrevieram-me pavores;

como vento perseguem a minha honra,

e como nuvem passou a minha felicidade.

16 E agora derrama-se em mim a minha alma;

os dias da aflição se apoderaram de mim.

17 De noite se me traspassam os meus ossos,

e os meus nervos não descansam.

18 Pela grandeza do meu mal está desfigurada a minha veste,

que, como a gola da minha túnica,

me cinge.

19 Lançou-me na lama,

e fiquei semelhante ao pó

e à cinza.

20 Clamo a ti, porém,

tu não me respondes;

estou em pé, porém,

para mim não atentas.

21 Tornaste-te cruel

contra mim;

com a força da tua mão resistes violentamente.

22 Levantas-me

sobre o vento,

fazes-me cavalgar sobre ele,

e derretes-me o ser.

23 Porque eu sei que me levarás à morte

e à casa do ajuntamento determinada a todos os viventes.

24 Porém não estenderá a mão

para o túmulo,

ainda que eles clamem na sua destruição.

25 Porventura não chorei

sobre aquele

que estava aflito,

ou não se angustiou a minha alma pelo necessitado?

26 Todavia aguardando eu o bem,

então me veio o mal,

esperando eu a luz,

veio a escuridão.

27 As minhas entranhas fervem

e não estão quietas;

os dias da aflição me surpreendem.

28 Denegrido ando,

porém não do sol;

levantando-me na congregação,

clamo por socorro.

29 Irmão me fiz dos chacais,

e companheiro dos avestruzes.

30 Enegreceu-se a minha pele sobre mim,

e os meus ossos estão queimados do calor.

31 A minha harpa se tornou em luto,

e o meu órgão em voz dos que choram.