1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2 "Ethän pane pahaksesi,

jos sinulle puhutaan?

Kuka voi vaitikaan olla?

3 Katso, monta sinä olet ojentanut,

ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;

4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta,

ja rauenneita polvia olet voimistanut.

5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa,

sinä tuskastut,

kun se sinuun sattuu,

sinä kauhistut.

6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi

ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?

7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut,

ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?

8 *Job 15:35; Sananl. 22:8; Hoos. 8:7; Hoos. 10:13; Gal. 6:7Minkä minä olen nähnyt,

niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät,

ne sitä niittävätkin.

9 *Jes. 11:4Jumalan henkäyksestä he hukkuvat,

hänen vihansa hengestä he häviävät.

10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan,

ja nuorten leijonain hampaat murskataan;

11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta,

ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.

12 Ja minulle tuli salaa sana,

korvani kuuli kuiskauksen,

13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä,

kun raskas uni oli vallannut ihmiset.

14 Pelko ja vavistus yllättivät minut,

peljästyttivät kaikki minun luuni.

15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani,

ihoni karvat nousivat pystyyn.

16 Siinä seisoi — sen näköä en erottanut —

haamu minun silmäini edessä;

minä kuulin kuiskaavan äänen:

17 *Job 15:14; Job 25:4; Ps. 143:2'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä,

onko mies Luojansa edessä puhdas?

18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota,

enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;

19 *2. Kor. 5:1saati niissä, jotka savimajoissa asuvat,

joiden perustus on maan tomussa!

He rusentuvat kuin koiperhonen;

20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu,

heidät muserretaan.

Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.

21 Eikö niin: heidän telttanuoransa irroitetaan,

ja he kuolevat, viisaudesta osattomina.'"

1 Então respondeu Elifaz o temanita, e disse:

2 Se intentarmos falar-te,

enfadar-te-ás?

Mas quem poderia conter as palavras?

3 Eis que ensinaste a muitos,

e tens fortalecido as mãos fracas.

4 As tuas palavras firmaram os que tropeçavam

e os joelhos desfalecentes tens fortalecido.

5 Mas agora,

que se trata de ti,

te enfadas;

e tocando-te a ti,

te perturbas.

6 Porventura não é o teu temor de Deus a tua confiança,

e a tua esperança a integridade dos teus caminhos?

7 Lembra-te agora qual é o inocente

que jamais pereceu?

E onde foram os sinceros destruídos?

8 Segundo eu tenho visto,

os que lavram iniquidade,

e semeiam mal,

segam o mesmo.

9 Com o hálito de Deus perecem;

e com o sopro da sua ira se consomem.

10 O rugido do leão,

e a voz do leão feroz,

e os dentes dos leõezinhos se quebram.

11 Perece o leão velho,

porque não tem presa;

e os filhos da leoa andam dispersos.

12 Uma coisa me foi trazida em segredo;

e os meus ouvidos perceberam um sussurro dela.

13 Entre pensamentos vindos de visões da noite,

quando cai

sobre os homens o sono profundo,

14 Sobrevieram-me o espanto

e o tremor,

e todos os meus ossos estremeceram.

15 Então um espírito passou por diante de mim;

fez-me arrepiar os cabelos da minha carne.

16 Parou ele,

porém não conheci a sua feição;

um vulto estava diante dos meus olhos;

houve silêncio,

e ouvi uma voz que dizia:

17 Seria porventura o homem mais justo do que Deus?

Seria porventura o homem mais puro do que o seu Criador?

18 Eis que ele não confia nos seus servos

e aos seus anjos atribui loucura;

19 Quanto menos àqueles

que habitam em casas de lodo,

cujo fundamento está no pó,

e são esmagados

como a traça!

20 Desde a manhã

até à tarde são despedaçados;

e eternamente perecem

sem que disso se faça caso.

21 Porventura não passa com eles a sua excelência?

Morrem, mas sem sabedoria.