1 Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli omissa silmissään vanhurskas, 2 *Job 27:5vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana, 3 ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä. 4 Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat. 5 Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän.

6 Niin buusilainen Elihu, Baarakelin poika, lausui ja sanoi:

"Nuori minä olen iältäni,

ja te olette vanhat;

sentähden minä arkailin ja pelkäsin

ilmoittaa tietoani teille.

7 *Job 12:12Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä,

ja vuosien paljous julistakoon viisautta'.

8 Mutta onhan ihmisissä henki,

ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.

9 Eivät iäkkäät ole viisaimmat,

eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein.

10 Sentähden minä sanon: Kuule minua;

minäkin ilmoitan, mitä tiedän.

11 Katso, minä olen odottanut,

mitä teillä olisi sanomista,

olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne,

kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat.

12 Niin, minä tarkkasin teitä;

mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut,

ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa.

13 Älkää sanoko:

'Meitä vastassa on ilmetty viisaus,

vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'.

14 Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut,

enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne.

15 He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa;

sanat puuttuvat heiltä.

16 Odottaisinko minä, kun he eivät puhu,

kun he siinä seisovat enää vastaamatta?

17 Vastaanpa minäkin osaltani,

minäkin ilmoitan, mitä tiedän.

18 Sillä minä olen sanoja täynnä,

henki rinnassani ahdistaa minua.

19 Katso, minun rintani on kuin viini,

jolle ei reikää avata,

se on pakahtumaisillaan

niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit.

20 Tahdon puhua, saadakseni helpotusta,

avata huuleni ja vastata.

21 En pidä kenenkään puolta

enkä ketään ihmistä imartele.

22 Sillä en osaa imarrella;

silloin Luojani ottaisi minut kohta pois."

1 Então aqueles três homens cessaram de responder a Jó; porque era justo aos seus próprios olhos. 2 E acendeu-se a ira de Eliú, filho de Baraquel, o buzita, da família de Rão; contra Jó se acendeu a sua ira, porque se justificava a si mesmo, mais do que a Deus. 3 Também a sua ira se acendeu contra os seus três amigos, porque, não achando que responder, todavia condenavam a Jó. 4 Eliú, porém, esperou para falar a Jó, porquanto tinham mais idade do que ele. 5 Vendo, pois, Eliú que já não havia resposta na boca daqueles três homens, a sua ira se acendeu.

6 E respondeu Eliú, filho de Baraquel, o buzita, dizendo: Eu sou de menos idade, e vós sois idosos; receei-me e temi de vos declarar a minha opinião.

7 Dizia eu:

Falem os dias,

e a multidão dos anos ensine a sabedoria.

8 Na verdade,

há um espírito no homem,

e a inspiração do Todo-Poderoso o faz entendido.

9 Os grandes não são os sábios,

nem os velhos entendem o que é direito.

10 Assim digo:

Dai-me ouvidos,

e também eu declararei a minha opinião.

11 Eis que aguardei as vossas palavras,

e dei ouvidos às vossas considerações,

até que buscásseis razões.

12 Atentando,

pois, para vós,

eis que nenhum de vós há

que possa convencer a Jó,

nem que responda às suas razões;

13 Para que não digais:

Achamos a sabedoria;

Deus o derrubou,

e não homem algum.

14 Ora ele não dirigiu

contra mim palavra alguma,

nem lhe responderei

com as vossas palavras.

15 Estão pasmados,

não respondem mais,

faltam-lhes as palavras.

16 Esperei, pois,

mas não falam;

porque já pararam,

e não respondem mais.

17 Também eu responderei pela minha parte;

também eu declararei a minha opinião.

18 Porque estou cheio de palavras;

o meu espírito me constrange.

19 Eis que dentro de mim sou

como o mosto,

sem respiradouro,

prestes a arrebentar,

como odres novos.

20 Falarei, para que ache alívio;

abrirei os meus lábios,

e responderei.

21 Que não faça eu acepção de pessoas,

nem use de palavras lisonjeiras

com o homem!

22 Porque não sei usar de lisonjas;

em breve me levaria o meu Criador.