1 Jobas atsakydamas tarė:2 "Kaip ilgai varginsite mano sielą ir kankinsite mane tuščiais žodžiais?3 Jau dešimt kartų mane plūdote ir nesigėdite mane kankinti.4 O jei iš tikrųjų nusikaltau, tai mano klaida yra su manimi.5 Ar iš tikrųjų norite didžiuotis prieš mane ir įrodyti mano nusikaltimą?6 Žinokite, kad Dievas mane pargriovė ir savo tinklu mane pagavo.7 Aš šaukiu apie priespaudą, bet niekas neatsiliepia, šaukiu garsiai, bet nėra teisybės.8 Jis užtvėrė man kelią, kad negaliu praeiti; mano takus Jis apsupo tamsa.9 Jis nuplėšė mano garbę ir nuėmė karūną man nuo galvos.10 Iš visų pusių Jo naikinamas krintu, mano viltis lyg nukirstas medis.11 Jo rūstybė užsidegė prieš mane, Jis laiko mane savo priešu.12 Jo būriai traukia kartu prieš mane ir apgula mano palapinę.13 Jis patraukė mano brolius nuo manęs ir pažįstami šalinasi manęs.14 Mano artimieji paliko mane, mano draugai mane užmiršo.15 Tie, kurie gyvena mano namuose, net mano tarnaitės, laiko mane svetimu, nepažįstamas tapau jų akyse.16 Aš šaukiu savo tarną, bet jis neatsiliepia, aš turiu jį maldauti savo burna.17 Mano kvapas bjaurus mano žmonai ir mano kūno vaikai atmetė mane.18 Maži vaikai niekina mane. Kai noriu atsikelti, jie šaiposi iš manęs.19 Manimi bjaurisi mano artimiausi draugai; tie, kuriuos mylėjau, tapo mano priešais.20 Iš manęs liko tik oda ir kaulai, prie dantų liko tik lūpos.21 Draugai, pasigailėkite, pasigailėkite manęs, nes Dievo ranka palietė mane.22 Kodėl mane persekiojate kaip Dievas ir nepasisotinate mano kūnu?23 O kad mano žodžiai būtų įrašyti į knygą,24 įrėžti geležiniu rašikliu bei švinu amžiams į uolą.25 Nes aš žinau, kad mano Atpirkėjas gyvas ir kad Jis atsistos galiausiai ant žemės.26 Ir kai mano oda sunyks, aš savo kūne regėsiu Dievą.27 Aš pats Jį matysiu, savo akimis žiūrėsiu į Jį, o ne svetimomis. Mano širdis krūtinėje ilgisi Jo.28 Jūs turėtumėte sakyti: ‘Kodėl mes jį persekiojame?’, tarsi priežastis būtų manyje.29 Bijokite kardo, nes pyktis baudžiamas kardu, kad žinotumėte, jog yra teismas".

1 Job vastasi ja sanoi:3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-