1 Temanas Elifazas atsakydamas tarė:2 "Jei kalbėsime tau, gal tau ir nepatiks, tačiau kas gali susilaikyti nekalbėjęs?3 Tu daugelį pamokei ir sustiprinai jų pailsusias rankas.4 Klumpantį tavo žodžiai palaikė, linkstančius jo kelius tu sutvirtinai.5 Dabar tai užgriuvo tave, ir tu nusilpai; tai palietė tave, ir tu sunerimęs.6 Ar tai tavo baimė, pasitikėjimas, viltis ir tiesumas tavo kelių?7 Pagalvok, kas, būdamas nekaltas, pražuvo? Ar teisusis buvo sunaikintas?8 Kiek esu matęs, kas aparė blogį ir pasėjo piktadarystes, tai ir nupjovė.9 Nuo Dievo pūstelėjimo jie žuvo; Jo rūstybės kvapas juos sunaikino.10 Liūto riaumojimas ir piktos liūtės balsas nutildomi, jaunų liūtų dantys išdaužomi.11 Senas liūtas žūva, neradęs grobio, ir liūtės jaunikliai išsisklaido.12 Paslaptis mane aplankė ir mano ausis ją nugirdo.13 Mąstant apie nakties regėjimus, kai gilus miegas buvo apėmęs žmones,14 mane apėmė išgąstis ir drebėjimas, ir visi mano kaulai tirtėjo.15 Dvasia praėjo pro mano veidą, ir mano plaukai pasišiaušė.16 Ji stovėjo, tačiau jos neatpažinau. Pavidalas buvo prieš mano akis; buvo tylu, ir aš išgirdau balsą:17 ‘Ar mirtingas žmogus gali būti teisesnis už Dievą? Ar jis gali būti tyresnis už savo Kūrėją?18 Savo tarnais Jis nepasitiki ir mato angelų klaidas.19 Juo labiau tie, kurie gyvena molio namuose, kurių pamataidulkės. Jie sunyks kandžių suėsti.20 Jie naikinami nuo ryto iki vakaro ir pražūna niekieno nepastebimi.21 Argi jų didybė nepranyksta? Jie miršta tiesos nesuvokdami’ ".
1 Silloin teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:3 Katso, monta sinä olet ojentanut, ja hervonneita käsiä olet vahvistanut;4 sanasi ovat nostaneet kompastunutta, ja rauenneita polvia olet voimistanut.5 Mutta nyt, kun itseäsi kova kohtaa, sinä tuskastut, kun se sinuun sattuu, sinä kauhistut.6 Eikö jumalanpelkosi ole sinun uskalluksesi ja nuhteeton vaelluksesi sinun toivosi?7 Ajattele, kuka viaton on koskaan hukkunut, ja missä ovat rehelliset joutuneet perikatoon?8 Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.9 Jumalan henkäyksestä he hukkuvat, hänen vihansa hengestä he häviävät.10 Leijonan ärjyntä, jalopeuran ääni vaiennetaan, ja nuorten leijonain hampaat murskataan;11 jalopeura menehtyy saaliin puutteesta, ja naarasleijonan pennut hajaantuvat.12 Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen,13 kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset.14 Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni.15 Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn.16 Siinä seisoi-sen näköä en erottanut-haamu minun silmäini edessä; minä kuulin kuiskaavan äänen:17 'Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas?18 Katso, palvelijoihinsakaan hän ei luota, enkeleissäänkin hän havaitsee vikoja;19 saati niissä, jotka savimajoissa asuvat, joiden perustus on maan tomussa! He rusentuvat kuin koiperhonen;20 ennenkuin aamu ehtooksi muuttuu, heidät muserretaan. Kenenkään huomaamatta he hukkuvat ainiaaksi.