1 "Dabar juokiasi iš manęs jaunesni už mane, kurių tėvų nebūčiau laikęs prie savo avių bandos šunų.2 Kurių rankų stiprumas neturėjo vertės man, jie nesulaukė senatvės.3 Dėl neturto ir bado visai nusilpę, jie bėgdavo į dykumą, tuščią ir apleistą.4 Jie raudavo dilgėles iš pakrūmių ir kadagių šaknys buvo jų maistas.5 Jie būdavo varomi iš bendruomenės su triukšmu kaip vagys.6 Jie gyveno kalnų pašlaitėse, žemės olose ir ant uolų,7 rinkdavosi tarp erškėčių ir šūkaudavo krūmuose.8 Kvailių ir netikėlių vaikai, kuriuos iš krašto išveja.9 O dabar tapau priežodis jų dainose,10 jie bjaurisi manimi, traukiasi nuo manęs ir nesidrovi spjauti man į veidą.11 Kadangi Jis atleido savo templę ir ištiko mane, jie taip pat nebesivaržo mano akivaizdoje.12 Man iš dešinės pakyla gauja, stumia mane nuo kelio ir siekia mane sunaikinti.13 Jie išardo mano taką, apsunkina mano nelaimę, jie neturi pagalbininko.14 Lyg pro plačią spragą įsiveržę, jie neša man pražūtį.15 Mane apėmė baimė; jie persekiojo mano sielą kaip vėjas, ir mano laimė praeina kaip debesis.16 Dabar mano siela suvargusi ir mano dienos gausios kančių.17 Naktį man kaulus gelia ir skausmai nesiliauja.18 Daug jėgų reikia man, kad pasikeisčiau drabužį, jis varžo mane kaip rūbo apykaklė.19 Jis įmetė mane į purvą, tapau kaip dulkės ir pelenai.20 Aš šaukiuosi Tavęs, bet Tu man neatsakai; stoviu, bet Tu nekreipi dėmesio į mane.21 Tu tapai man žiaurus, savo stipria ranka mane prislėgei.22 Tu pakeli mane vėju ir blaškai, Tu išplėši mano nuosavybę.23 Aš žinau, kad nuvesi mane į mirtį, į namus, skirtus visiems gyviesiems.24 Tačiau Jis neištiesia rankos į kapą, nors jie šaukia pražūdami.25 Ar aš neverkiau dėl kenčiančio, nesisielojau dėl vargšo?26 Aš ieškojau gero­gavau pikta; laukiau šviesos­atėjo tamsa.27 Mano viduriai virė ir neturėjo poilsio, pasitiko mane vargo dienos.28 Aš vaikštinėju gedėdamas, nematydamas saulės; stoviu susirinkime ir šaukiu.29 Aš tapau broliu šakalams ir draugu stručiams.30 Mano oda pajuodusi, mano kaulai dega nuo karščio.31 Mano arfa virto rauda, o mano fleita­verkiančiojo balsu".

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.