2 (H39:3) Minä olin vaiti, olin ääneti, en puhunut siitä, mikä hyvä on; mutta minun tuskani yltyi.

3 (H39:4) Minun sydämeni hehkui minun rinnassani; kun minä huokailin, syttyi minussa tuli, ja niin minä kielelläni puhuin.

4 (H39:5) Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen.

5 (H39:6) Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela.

6 (H39:7) Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

7 (H39:8) Ja nyt, mitä minä odotan, Herra? Sinuun minä panen toivoni.

8 (H39:9) Päästä minut kaikista synneistäni, älä pane minua houkkain pilkaksi.

9 (H39:10) Minä vaikenen enkä suutani avaa; sillä sinä sen teit.

10 (H39:11) Käännä vitsauksesi minusta pois, sillä minä menehdyn sinun kätesi kuritukseen.

11 (H39:12) Kun sinä ihmistä synnin tähden rangaistuksilla kuritat, kulutat sinä hänen kauneutensa niinkuin koinsyömän. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset. Sela.

12 (H39:13) Kuule minun rukoukseni, Herra, ota korviisi minun huutoni. Älä ole kuuro minun kyyneleilleni; sillä minä olen muukalainen sinun tykönäsi, vieras, niinkuin kaikki minun isänikin.

13 (H39:14) Käännä pois katseesi minusta, että minä ilostuisin, ennenkuin menen pois eikä minua enää ole.

1 I said, I will take heed to my ways,

That I sin not with my tongue:

I will keep my mouth with a bridle,

While the wicked is before me.

2 I was dumb with silence, I held my peace, even from good;

And my sorrow was stirred.

3 My heart was hot within me;

While I was musing the fire burned;

Then spake I with my tongue:

4 Jehovah, make me to know mine end,

And the measure of my days, what it is;

Let me know how frail I am.

5 Behold, thou hast made my days as handbreadths;

And my life-time is as nothing before thee:

Surely every man at his best estate is altogether vanity. [Selah

6 Surely every man walketh in a vain show;

Surely they are disquieted in vain:

He heapeth up riches, and knoweth not who shall gather them.

7 And now, Lord, what wait I for?

My hope is in thee.

8 Deliver me from all my transgressions:

Make me not the reproach of the foolish.

9 I was dumb, I opened not my mouth;

Because thou didst it.

10 Remove thy stroke away from me:

I am consumed by the blow of thy hand.

11 When thou with rebukes dost correct man for iniquity,

Thou makest his beauty to consume away like a moth:

Surely every man is vanity. [Selah

12 Hear my prayer, O Jehovah, and give ear unto my cry;

Hold not thy peace at my tears:

For I am a stranger with thee,

A sojourner, as all my fathers were.

13 Oh spare me, that I may recover strength,

Before I go hence, and be no more.