1 Aasafin mietevirsi. Miksi sinä, Jumala, hylkäsit meidät ainiaaksi, miksi suitsuaa sinun vihasi laitumesi lampaita vastaan?

2 Muista seurakuntaasi, jonka muinoin omaksesi otit, jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin vuorta, jolla sinä asut.

3 Ohjaa askeleesi ikuisille raunioille. Vihollinen on raiskannut kaiken pyhäkössä.

4 Sinun vihollisesi huusivat kokoushuoneessasi, he pystyttivät omat merkkinsä merkeiksi sinne.

5 Näytti, kuin olisi tiheässä metsässä kirveitä heilutettu korkealle.

6 Niin he löivät kaikki sen veistokset kirveillä ja nuijilla rikki.

7 He pistivät sinun pyhäkkösi tuleen, he häväisivät, panivat maan tasalle sinun nimesi asumuksen.

9 Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan-.

10 Kuinka kauan, Jumala, vihollinen saa herjata, vihamies pilkata sinun nimeäsi lakkaamatta?

11 Miksi pidätät kättäsi, oikeata kättäsi? Vedä se povestasi ja hävitä heidät.

12 Jumala on minun kuninkaani ammoisista ajoista, hän toimittaa pelastuksen maan päällä.

13 Sinä voimallasi halkaisit meren, sinä musersit lohikäärmeitten päät vetten päällä.

14 Sinä ruhjoit rikki Leviatanin päät, sinä annoit hänet ruuaksi erämaan eläinten laumalle.

15 Sinä puhkaisit kuohumaan lähteen ja puron, sinä kuivasit väkevät virrat.

16 Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon.

17 Sinä määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.

18 Niin muista tämä: vihollinen herjaa Herraa, houkkiokansa pilkkaa sinun nimeäsi.

19 Älä anna pedolle alttiiksi metsäkyyhkysesi sielua, älä iäksi unhota kurjiesi elämää.

20 Katso liittoasi. Sillä maan pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.

21 Älä salli sorretun kääntyä häväistynä takaisin. Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun nimeäsi.

22 Nouse, Jumala, aja asiasi. Muista, miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.

23 Älä unhota vihollistesi huutoa, älä vastustajaisi melua, joka kohoaa lakkaamatta.

1 O God, why hast thou cast us off for ever?

Why doth thine anger smoke against the sheep of thy pasture?

2 Remember thy congregation, which thou hast gotten of old,

Which thou hast redeemed to be the tribe of thine inheritance;

And mount Zion, wherein thou hast dwelt.

3 Lift up thy feet unto the perpetual ruins,

All the evil that the enemy hath done in the sanctuary.

4 Thine adversaries have roared in the midst of thine assembly;

They have set up their ensigns for signs.

5 They seemed as men that lifted up

Axes upon a thicket of trees.

6 And now all the carved work thereof

They break down with hatchet and hammers.

7 They have set thy sanctuary on fire;

They have profaned the dwelling-place of thy name by casting it to the ground.

8 They said in their heart, Let us make havoc of them altogether:

They have burned up all the synagogues of God in the land.

9 We see not our signs:

There is no more any prophet;

Neither is there among us any that knoweth how long.

10 How long, O God, shall the adversary reproach?

Shall the enemy blaspheme thy name for ever?

11 Why drawest thou back thy hand, even thy right hand?

Pluck it out of thy bosom and consume them.

12 Yet God is my King of old,

Working salvation in the midst of the earth.

13 Thou didst divide the sea by thy strength:

Thou brakest the heads of the sea-monsters in the waters.

14 Thou brakest the heads of leviathan in pieces;

Thou gavest him to be food to the people inhabiting the wilderness.

15 Thou didst cleave fountain and flood:

Thou driedst up mighty rivers.

16 The day is thine, the night also is thine:

Thou hast prepared the light and the sun.

17 Thou hast set all the borders of the earth:

Thou hast made summer and winter.

18 Remember this, that the enemy hath reproached, O Jehovah,

And that a foolish people hath blasphemed thy name.

19 Oh deliver not the soul of thy turtle-dove unto the wild beast:

Forget not the life of thy poor for ever.

20 Have respect unto the covenant;

For the dark places of the earth are full of the habitations of violence.

21 Oh let not the oppressed return ashamed:

Let the poor and needy praise thy name.

22 Arise, O God, plead thine own cause:

Remember how the foolish man reproacheth thee all the day.

23 Forget not the voice of thine adversaries:

The tumult of those that rise up against thee ascendeth continually.