1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. (H49:2) Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,
2 (H49:3) sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.
3 (H49:4) Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.
4 (H49:5) Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.
5 (H49:6) Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?
6 (H49:7) He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.
7 (H49:8) Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
8 (H49:9) Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,
9 (H49:10) että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.
10 (H49:11) Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.
11 (H49:12) He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.
12 (H49:13) Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
13 (H49:14) Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.
14 (H49:15) Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.
15 (H49:16) Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.
16 (H49:17) Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.
17 (H49:18) Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.
18 (H49:19) Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,
19 (H49:20) täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.
20 (H49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
1 Hear this, all ye peoples;
Give ear, all ye inhabitants of the world,
2 Both low and high,
Rich and poor together.
3 My mouth shall speak wisdom;
And the meditation of my heart shall be of understanding.
4 I will incline mine ear to a parable:
I will open my dark saying upon the harp.
5 Wherefore should I fear in the days of evil,
When iniquity at my heels compasseth me about?
6 They that trust in their wealth,
And boast themselves in the multitude of their riches;
7 None of them can by any means redeem his brother,
Nor give to God a ransom for him
8 (For the redemption of their life is costly,
And it faileth for ever),
9 That he should still live alway,
That he should not see corruption.
10 For he shall see it. Wise men die;
The fool and the brutish alike perish,
And leave their wealth to others.
11 Their inward thought is, that their houses shall continue for ever,
And their dwelling-places to all generations;
They call their lands after their own names.
12 But man being in honor abideth not:
He is like the beasts that perish.
13 This their way is their folly:
Yet after them men approve their sayings. [Selah
14 They are appointed as a flock for Sheol;
Death shall be their shepherd:
And the upright shall have dominion over them in the morning;
And their beauty shall be for Sheol to consume,
That there be no habitation for it.
15 But God will redeem my soul from the power of Sheol;
For he will receive me. [Selah
16 Be not thou afraid when one is made rich,
When the glory of his house is increased:
17 For when he dieth he shall carry nothing away;
His glory shall not descend after him.
18 Though while he lived he blessed his soul
(And men praise thee, when thou doest well to thyself),
19 He shall go to the generation of his fathers;
They shall never see the light.
20 Man that is in honor, and understandeth not,
Is like the beasts that perish.