1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi.

2 Kuulkaa tämä, kaikki kansat,

ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,

3 sekä alhaiset että ylhäiset,

niin rikkaat kuin köyhät.

4 Minun suuni puhuu viisautta,

minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.

5 *Ps. 78:2Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita,

minä selitän ongelmani kannelta soittaen.

6 Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä,

kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?

7 He luottavat tavaroihinsa

ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.

8 *Matt. 16:26Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa

eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.

9 Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis

ja jää iäti suorittamatta,

10 että hän saisi elää iankaikkisesti

eikä kuolemaa näkisi.

11 *Saarn. 2:16,18; Jer. 17:11Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat,

että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat

ja jättävät toisille tavaransa.

12 He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti

ja heidän asuntonsa polvesta polveen;

he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.

13 *Saarn. 3:19Mutta ihminen, mahtavinkaan,

ei ole pysyväinen:

hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

14 Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat,

ja heidän perässään niiden,

jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.

15 Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan,

kuolema heitä kaitsee,

jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä;

tuonela kalvaa heidän hahmoansa,

eikä heillä ole asuntoa.

16 *Ps. 73:24Mutta minun sieluni Jumala lunastaa

tuonelan vallasta,

sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.

17 *Ps. 37:1,7Älä pelkää, jos joku rikastuu,

jos hänen talonsa komeus karttuu.

18 *Job 27:16; Ps. 39:7; Luuk. 12:15Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa,

eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.

19 Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi,

vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,

20 täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö,

jotka eivät ikinä enää valoa näe.

21 Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla,

hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

Ao mestre de canto. Salmo dos filhos de Corá

1 Ouvi isto, vós todos os povos;

inclinai os ouvidos,

todos os moradores do mundo,

2 Tanto baixos

como altos,

tanto ricos

como pobres.

3 A minha boca falará de sabedoria,

e a meditação do meu coração será

de entendimento.

4 Inclinarei os meus ouvidos a uma parábola;

declararei o

meu enigma

na harpa.

5 Por que temerei eu nos dias maus,

quando me cercar a iniquidade

dos que me armam ciladas?

6 Aqueles que confiam na sua fazenda,

e se gloriam na multidão das suas riquezas,

7 Nenhum deles de modo algum pode remir a seu irmão,

ou dar a

Deus o resgate dele

8 (Pois a redenção

da sua alma é caríssima,

e cessará

para sempre),

9 Para que viva para sempre,

e não veja

corrupção.

10 Porque ele vê que os sábios morrem;

perecem igualmente tanto

o louco

como o brutal,

e deixam a

outros os seus bens.

11 O seu pensamento interior

é que as suas

casas serão

perpétuas e as

suas habitações de geração em geração;

dão às suas

terras os seus próprios nomes.

12 Todavia o homem

que está em honra não permanece;

antes é

como os animais,

que perecem.

13 Este caminho deles é a sua loucura;

contudo a sua posteridade aprova as suas palavras.

(Selá.)

14 Como ovelhas são postos na sepultura;

a morte

se alimentará deles e os retos terão domínio sobre eles na manhã,

e a sua

formosura se

consumirá na

sepultura, a

habitação deles.

15 Mas Deus remirá a minha alma do poder da sepultura,

pois me receberá.

(Selá.)

16 Não temas, quando alguém se enriquece,

quando a glória

da sua casa

se engrandece.

17 Porque, quando morrer, nada levará consigo,

nem a sua

glória o acompanhará.

18 Ainda que na sua vida ele bendisse a sua alma;

e os homens te louvarão,

quando fizeres bem

a ti mesmo,

19 Irá para a geração de seus pais;

eles nunca verão

a luz.

20 O homem que está em honra,

e não tem entendimento,

é semelhante aos animais,

que perecem.