1 Oh, se rompesses os céus e descesses! Como as montanhas haviam de tremer na tua presença!

2 O fogo consumidor da tua glória faria arder as florestas e ferver as águas dos oceanos até secarem. As nações estremeceriam perante ti, e os teus inimigos seriam bem forçados a reconhecerem as razões de toda a tua fama!

3 Assim mesmo acontecia antes, quando descias e fazias coisas tremendas muito para além do que poderíamos pensar; e nessas alturas, como tremiam os montes!

4 Porque desde que o mundo começou a existir nunca ninguém viu ou ouviu um Deus como o nosso, que faz tais coisas para aqueles que esperam por ele!

5 Tu estás pronto a receber de braços abertos aqueles que têm prazer em praticar o bem, que seguem os caminhos de Deus as nós não somos desses. Estamos constantemente a pecar, e assim tem sido toda a nossa vida. Por isso o teu castigo pesa sobre nós. Como é que gente como nós pode ser salva?

6 Estamos todos sujos, infectados de pecado. Quando fomos vestir aquilo que considerávamos os nossos valiosos fatos de justiça, vimos bem que não eram mais do que trapos imundos. Somos semelhantes às folhas de Outono que murcham, secam e caem. Todos os nossos pecados, como um ciclone, nos arrebatam e nos levam.

7 E ninguém invoca o teu nome ou roga pela tua clemência. Eis a razão porque te desviaste de nós e nos lanças sobre os nossos pecados.

8 Contudo, ó Senhor, és o nosso Pai. Somos o barro e tu és o oleiro. Somos todos criados pelas tuas mãos.

9 Oh, não te enfureças tanto connosco, Senhor, e não tenhas para sempre na tua lembrança os nossos pecados. Vê, repara que somos todos teu povo.

10 As tuas santas cidades estão destruídas. Jerusalém é um deserto desolado.

11 O nosso santo e belo templo, onde os nossos pais te louvaram, está derrubado, e todas as belas coisas que continha estão destruídas.

12 Será que depois disto tudo ainda recusas socorrer-nos, Senhor? Ficarás silencioso e ainda quererás castigar-nos?

1 Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu,

2 että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä,

3 kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi!

4 Ei ole ikiajoista kuultu, ei ole korviin tullut, ei ole silmä nähnyt muuta Jumalaa, paitsi sinut, joka senkaltaisia tekisi häntä odottavalle.

5 Sinä käyt niitä kohden, jotka ilolla vanhurskautta tekevät ja jotka sinun teilläsi sinua muistavat. Katso, sinä vihastuit, ja me jouduimme synnin alaisiksi; niin on ollut ikiajoista asti-saammeko avun?

6 Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.

7 Ei ole ketään, joka avukseen huutaa sinun nimeäsi, joka herää pitämään sinusta kiinni; sillä sinä olet peittänyt kasvosi meiltä, jättänyt meidät menehtymään syntiemme valtaan.

8 Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.

9 Älä, Herra, vihastu ylenmäärin, äläkä ainiaan muistele pahoja tekoja. Katso ja huomaa, että me kaikki olemme sinun kansasi.

10 Sinun pyhät kaupunkisi ovat tulleet erämaaksi, Siion on erämaaksi tullut, Jerusalem autioksi.

11 Meidän pyhä ja ihana temppelimme, jossa isämme sinua ylistivät, on tulella poltettu, ja rauniona on kaikki meille kallisarvoinen.

12 Vaikka nämä näin ovat, voitko, Herra, pidättää itsesi, voitko olla vaiti ja vaivata meitä ylenmäärin?