1 Agora vou cantar uma canção dedicada àquele que amo, a propósito da sua vinha:

2 Aquele que amo tem uma vinha numa colina fértil. Lavrou-a, limpou-a das pedras, e plantou-a com excelentes vides. Fez erguer nela uma torre e mandou construir um lagar ali. Depois esperou pelos frutos. Mas os cachos que cresceram eram de uva brava e ácida; não eram nada aquilo que ele esperava - uvas doces.

3 Agora, pois, gente de Jerusalém e de Judá, que ouviu o que se passou, sejam vocês os juízes!

4 Que mais poderia eu ter feito? Porque me deu, a minha vinha, uvas bravas em vez de doces?

5 Farei isto: vou deitar abaixo a vedação que lhe tinha levantado à volta e deixar que a minha vinha seja pasto de rebanhos e de todo o gado, que a pisarão.

6 Não a podarei nem a cavarei mais; antes deixarei que cresçam nela sarças e espinhos. Darei ordens às nuvens para que não derramem mais chuvas nela.

7 Contei-vos a história do povo de Deus. São eles a vinha de que vos falei. Israel e Judá são esse campo que lhe dava tanto prazer! O Senhor esperava que produzissem uma colheita de justiça, mas apenas encontrou derramamento de sangue; esperava rectidão, e houve só choro de profunda opressão e injustiça que lhe chegou aos ouvidos.

8 Ai dos que vão comprando propriedade atrás propriedade, a tal ponto que depois os outros não têm mais onde viver. As vossas casas são construídas em grandes latifúndios, de tal forma que podem ficar a viver sozinhos no meio da terra! Mas o Senhor dos exércitos celestiais já garantiu o vosso terrível destino;

9 ouvi-o com os meus próprios ouvidos dizer, Muitas dessas belas e grandes habitações ficarão desertas, e os seus proprietários serão mortos e desaparecerão.

10 Dois hectares não chegarão a produzir senão uns vinte litros de vinho! Dez medidas de semente não chegarão a produzir mais do que uma só!

11 Ai dos que se levantam de manhã cedo para apanhar grandes bebedeiras que se prolongam até tarde na noite; andam sempre a cair de bêbedos. Vocês fazem ouvir bela música com instrumentos nas vossas festas e recepções. Mas com o Senhor não se preocupam minimamente.

13 Por isso vos mandarei para o exílio, para bem longe, porque nem sabem nem se interessam em saber tudo o que fiz por vocês. A gente grande, da alta sociedade, morrerá de fome; e os do povo morrerão de sede.

14 Por isso o inferno já está a abrir a boca toda, só com o apetite que lhe dá este belo pedaço que é Jerusalém. Os grandes tanto como os pequenos que nela moram serão engolidos, tal como aqueles magotes de embriagados.

15 Nesse dia, o orgulhoso será abatido até ao pó da terra, e o altivo humilhado.

16 Mas o Senhor dos exércitos será exaltado acima de tudo, porque só ele é santo, justo e bom.

17 Nesses dias os rebanhos pastarão por entre as ruínas. Cordeiros, bezerros e cabritos pastarão ali à vontade!

18 Ai dos que arrastam os seus pecados atrás de si com cordas de maldade e as suas injustiças com tirantes de carroças. Ousam até gracejar com o santo de Israel e dizer ao Senhor que os castiga. Vá, avia-te e castiga-nos, ó Deus!, dizem. Sempre queremos ver o que fazes!

20 Ai dos que ao mal chamam bem, e ao bem mal; dos que dizem que as trevas são luz, e a luz trevas; e dos que fazem do amargo doce e do doce amargo!

21 Ai dos que se fazem passar por sábios e astutos aos seus próprios olhos!

22 Ai dos que se consideram heróis quando se trata de beber, e se gabam de todo o álcool que são capazes de ingerir.

23 Deixam-se subornar com presentes para perverter aquilo que é justo, permitindo assim que os culpados fiquem livres e que os inocentes sejam presos.

24 Mas o Senhor os defrontará e os queimará. Serão consumidos como palha a arder. As raízes que conseguiram lançar apodrecerão; as flores que lhes brotaram murcharão e se desfarão em pó. Porque atiraram para longe com as leis de Deus e desprezaram a palavra do santo de Israel.

25 É por isso que a ira do Senhor se acendeu contra o seu povo; é por isso que estendeu a sua mão para os esmagar. As montanhas tremerão. Os cadáveres do seu povo serão lançados para o canto da rua como lixo. E mesmo assim a sua ira não desaparecerá. A sua mão continuará a ser pesada sobre eles.

26 Mandará um sinal às nações, até às mais afastadas, assobiando às extremidades da terra para que venham a correr contra Jerusalém.

27 E não haverá cansados entre eles, nem gente que tropece. Não terão descanso, não pararão para dormir. Não desapertarão os cintos nem as botas para se aliviarem um pouco sequer.

28 Vêm armados eficazmente com flechas bem agudas e arcos bem retesados. As patas dos cavalos correndo sobre as pedras até lançam faíscas; as rodas dos carros parecem um turbilhão de vento.

29 O seu rugido é como o dos leões saltando sobre a presa. Será pois assim que saltarão sobre o meu povo e o levarão para o cativeiro, sem que haja alguém para os livrar.

30 O rugido que farão ao cair sobre as suas vítimas será semelhante ao bramido do mar durante uma tempestade. Sobre Israel cairá uma mortalha de trevas e de tristeza, e o próprio céu se fará escuridão.

1 Minä laulan ystävästäni, laulan rakkaani laulun hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha lihavalla vuorenrinteellä.

2 Hän kuokki ja kivesi sen ja istutti siihen jaloja köynnöksiä, rakensi sen keskelle tornin ja hakkasi sinne myös kuurnan. Ja hän odotti sen kasvavan rypäleitä, mutta se kasvoi villimarjoja.

3 Ja nyt, te Jerusalemin asukkaat ja Juudan miehet, tuomitkaa minun ja minun viinitarhani välillä.

4 Mitä olisi viinitarhalleni vielä ollut tehtävä, jota en olisi sille tehnyt? Miksi se kasvoi villimarjoja, kun minä odotin sen kasvavan rypäleitä?

5 Mutta nyt minä ilmoitan teille, mitä teen viinitarhalleni: minä poistan siitä aidan, niin että se jää hävitettäväksi, särjen siitä muurin, niin että se jää tallattavaksi.

6 Minä hävitän sen: ei sitä enää vesota eikä kuokita, vaan se on kasvava ohdaketta ja orjantappuraa, ja minä kiellän pilvet sille vettä satamasta.

7 Sillä Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha, ja Juudan miehet ovat hänen ilo-istutuksensa. Ja hän odotti oikeutta, mutta katso, tuli oikeuttomuus, ja vanhurskautta, mutta katso, tuli vaikerrus.

8 Voi niitä, jotka liittävät talon taloon, yhdistävät pellon peltoon, kunnes ei jää enää tilaa ja te yksin asutte maassa!

9 Minun korviini kuului Herran Sebaotin sana: Totisesti, ne monet talot tulevat autioiksi, ne suuret ja kauniit asujattomiksi.

10 Sillä kymmenen auranalaa viinitarhaa on antava yhden bat-mitan, ja hoomerin kylvö on antava eefan.

11 Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina!

12 Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä.

13 Sentähden minun kansani siirretään maastansa äkkiarvaamatta, sen ylhäiset kärsivät nälkää, ja sen remuava joukko nääntyy janoon.

14 Sentähden tuonela levittää kitansa ammolleen, avaa suunsa suunnattomaksi; ja sinne menee sen loisto, sen remuava ja pauhaava joukko, kaikki sen ilonpitäjät.

15 Silloin ihminen masentuu ja mies painuu maahan, maahan painuvat ylpeitten silmät;

16 mutta Herra Sebaot on oleva korkea tuomiossa, pyhä Jumala on oleva pyhä vanhurskaudessa.

17 Ja karitsat käyvät siellä niinkuin laitumillansa, ja vieraat syöttävät rikkaitten rauniosijoja.

18 Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä, synnin palkkaa kuin vaunujen valjailla;

20 Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!

21 Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!

22 Voi niitä, jotka ovat urhoja viinin juonnissa ja aimomiehiä väkijuoman sekoittamisessa,

23 jotka lahjuksesta julistavat syyllisen syyttömäksi ja ottavat oikeuden siltä, joka oikeassa on!

24 Sentähden, niinkuin tulen kieli syö oljet ja kuloheinä raukeaa liekkiin, niin heidän juurensa mätänee, ja heidän kukkansa hajoaa tomuna ilmaan, sillä he ovat ylenkatsoneet Herran Sebaotin lain ja pitäneet pilkkanansa Israelin Pyhän sanaa.

25 Sentähden syttyi Herran viha hänen kansaansa kohtaan: hän ojensi kätensä sitä vastaan ja löi sitä, niin että vuoret vapisivat ja heidän raatonsa olivat tunkiona keskellä katuja. Tästä kaikesta ei hänen vihansa asettunut, vaan hänen kätensä on vielä ojennettuna.

26 Ja hän pystyttää viirin kaukaiselle kansalle ja viheltää sen luokseen maan äärestä. Ja katso, se tulee viipymättä, nopeasti.

27 Ei kukaan heistä väsy eikä kompastu, ei kukaan torku eikä nuku, ei vyö kupeilta aukene, eikä kengänpaula katkea.

28 Sen nuolet ovat teroitetut, sen jouset kaikki jännitetyt, sen orhien kaviot ovat kuin pii, ja sen rattaat kuin rajuilma.

29 Sen kiljunta on kuin naarasleijonan, se kiljuu kuin nuoret jalopeurat, se ärjyy ja tempaa saaliin ja vie sen pois, eikä pelastajaa ole.

30 Se ärjyy sille sinä päivänä, niinkuin meri ärjyy. Silloin tähyillään maata, mutta katso, on pimeys, on ahdistus, ja valo on pimennyt sen synkeyteen.