1 Vanhurskas hukkuu,

eikä kukaan pane sitä sydämelleen,

hurskaat miehet otetaan pois

kenenkään siitä välittämättä,

sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä.

2 *Ilm. 14:13Hän menee rauhaan:

jotka vakaasti vaeltavat,

he saavat levätä kammioissansa.

3 *Matt. 12:39; Matt. 16:4Mutta te tulkaa tänne, te velhottaren lapset,

te avionrikkojamiehen ja porttovaimon sikiöt.

4 Kenellä te iloanne pidätte?

Kenelle avaatte suunne ammolleen

ja kieltä pitkälle pistätte?

Ettekö te ole rikoksen lapsia,

valheen sikiöitä?

5 *3. Moos. 18:21; 1. Kun. 14:23; 2. Kun. 16:4; Jer. 2:20Te, jotka hehkutte himosta tammien varjossa,

jokaisen vihreän puun alla,

te, jotka teurastatte lapsia laaksoissa,

kallionrotkoissa!

6 Laakson sileät paadet ovat sinun osasi,

siinä se on, sinun arpasi;

niille sinä olet juomauhrit vuodattanut,

ruokauhrit uhrannut.

Siihenkö minä tyytyisin!

7 *Jes. 65:7; Hoos. 4:13Korkealle ja valtavalle vuorelle

sinä valmistit vuoteesi;

sinne sinä myös nousit

teurasuhria uhraamaan.

8 Oven ja pihtipielen taakse

sinä panit omat merkkisi.

Sillä minusta luopuen

sinä paljastit itsesi ja nousit vuoteellesi,

teit sen tilavaksi;

sinä sovit kaupoista heidän kanssaan,

makasit heidän kanssaan mielelläsi,

näit heidän häpynsä.

9 Sinä kuljit kuninkaan tykö öljyinesi,

runsaine voiteinesi;

sinä lähetit sanansaattajasi kauas,

laskeuduit alas tuonelaan asti.

10 Sinä väsyit matkasi pituudesta,

et kuitenkaan sanonut:

"Turha vaiva!"

Sinä sait elpynyttä voimaa,

sentähden et heikoksi käynyt.

11 *Ps. 50:21; Jes. 42:14Ketä sinä arkailit ja pelkäsit, koska vilpistelit

etkä minua muistanut, et minusta välittänyt?

Eikö niin: minä olen ollut vaiti aina ikiajoista asti,

ja niin et sinä minua pelkää?

12 Mutta minä ilmoitan,

mitä on sinun vanhurskautesi ja sinun tekosi;

ne eivät sinua auta.

13 *Ps. 34:9; Ps. 84:13Kun sinä huudat,

auttakoon sinua jumaliesi joukko!

Mutta tuuli vie ne kaikki,

henkäys ottaa ne pois.

Mutta joka minuun turvaa, se perii maan

ja ottaa omaksensa minun pyhän vuoreni.

14 *Jes. 62:10Hän sanoo: Tehkää, tehkää tie,

tasoittakaa tie,

poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä.

15 *Ps. 34:19; Ps. 51:19; Ps. 113:5; Ps. 138:6; Jes. 66:2; Luuk. 1:48Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen,

jonka asumus on iankaikkinen

ja jonka nimi on Pyhä:

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä

ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki,

että minä virvoittaisin nöyrien hengen

ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

16 *Ps. 103:9; Jer. 3:12; Miika 7:18Sillä en minä iankaiken riitele

enkä vihastu ainiaaksi;

muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä,

ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

17 *Jes. 59:2; Miika 3:4Hänen ahneutensa synnin tähden

minä vihastuin;

minä löin häntä, kätkin itseni ja olin vihastunut.

Mutta hän luopui minusta

ja kulki oman sydämensä tietä.

18 Minä olen nähnyt hänen tiensä,

mutta minä parannan hänet

ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen

hänelle ja hänen surevillensa.

19 *Ef. 2:17; Hebr. 13:15Minä luon huulten hedelmän,

rauhan, rauhan kaukaisille ja läheisille,

sanoo Herra, ja minä parannan hänet.

20 *Juud. 1:13Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri,

joka ei voi tyyntyä

ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.

21 *Jes. 48:22Jumalattomilla ei ole rauhaa,

sanoo minun Jumalani.

1 Perece o justo,

e não há quem considere isso

em seu coração,

e os homens compassivos são recolhidos,

sem que alguém considere

que o justo

é levado antes

do mal.

2 Entrará em paz; descansarão

nas suas camas, os

que houverem andado na sua retidão.

3 Mas chegai-vos aqui,

vós os filhos da agoureira,

descendência adulterina,

e de prostituição.

4 De quem fazeis o vosso passatempo?

Contra quem escancarais a boca,

e deitais

para fora a língua? Porventura

não sois filhos

da transgressão,

descendência da falsidade,

5 Que vos inflamais

com os deuses debaixo

de toda a árvore verde,

e sacrificais os filhos

nos ribeiros,

nas fendas dos penhascos?

6 Nas pedras lisas

dos ribeiros está a tua parte;

estas, estas são a tua sorte;

sobre elas também derramaste a tua libação,

e lhes ofereceste ofertas;

contentar-me-ia eu

com estas

coisas?

7 Sobre o monte alto

e levantado pões a tua cama;

e lá subiste

para oferecer sacrifícios.

8 E detrás das portas,

e dos umbrais puseste o teu memorial;

pois te descobriste a outros

que não a mim,

e subiste,

alargaste a tua cama,

e fizeste aliança

com alguns deles;

amaste a sua cama,

onde quer que a viste.

9 E foste ao rei com óleo,

e multiplicaste os teus perfumes

e enviaste os teus embaixadores

para longe,

e te abateste até ao inferno.

10 Na tua comprida viagem te cansaste;

porém não disseste:

Não há esperança;

achaste novo vigor na tua mão;

por isso não adoeceste.

11 Mas de quem tiveste receio,

ou temor, para que mentisses,

e não te lembrasses de mim,

nem no teu coração me pusesses?

Não é porventura

porque eu me calei,

e isso há muito tempo,

e não me temes?

12 Eu publicarei a tua justiça,

e as tuas obras,

que não te

aproveitarão.

13 Quando clamares,

livrem-te os ídolos que ajuntaste;

mas o vento a todos levará,

e um sopro os arrebatará;

mas o que confia

em mim possuirá a terra,

e herdará o meu santo monte.

14 E dir-se-á: Aplanai,

aplanai a estrada,

preparai o caminho;

tirai os tropeços

do caminho do meu povo.

15 Porque assim diz o Alto

e o Sublime, que habita

na eternidade, e cujo nome é Santo:

Num alto e santo lugar habito;

como também com o contrito

e abatido de espírito,

para vivificar o espírito

dos abatidos,

e para vivificar o coração

dos contritos.

16 Porque não contenderei

para sempre,

nem continuamente me indignarei;

porque o espírito perante a minha face se desfaleceria,

e as almas que eu fiz.

17 Pela iniquidade

da sua avareza me indignei,

e o feri; escondi-me,

e indignei-me;

contudo, rebelde,

seguiu o caminho

do seu coração.

18 Eu vejo os seus caminhos,

e o sararei,

e o guiarei,

e lhe tornarei a dar consolação,

a saber,

aos seus pranteadores.

19 Eu crio os frutos

dos lábios: paz, paz,

para o que está longe;

e para o que está perto,

diz o Senhor,

e eu o sararei.

20 Mas os ímpios são

como o mar bravo, porque

não se pode aquietar,

e as suas águas lançam

de si lama e lodo.

21 Não há paz para os ímpios,

diz o meu Deus.