1 Klausykis mano tauta mano įstatymo. Išgirsk savo ausimis mano burnos žodžius!2 Atversiu burną palyginimais, atskleisiu senovės laikų paslaptis.3 Ką girdėjome ir sužinojome, ką mūsų tėvai pasakojo mums,4 neslėpsime nuo jų vaikų, pasakosime būsimai kartai apie Viešpaties šlovę, Jo galybę ir stebuklus, kuriuos Jis padarė.5 Jis davė liudijimą Jokūbe ir išleido įstatymą Izraelyje. Ką Jis įsakė mūsų tėvams, jie turi skelbti savo vaikams,6 kad ir būsimoji kartaateityje gimsiantieji vaikaižinotų ir skelbtų savo vaikams,7 kad jie pasitikėtų Dievu, nepamirštų Dievo darbų ir laikytųsi Jo įsakymų,8 kad netaptų jie, kokie buvo jų tėvai, kietasprandė ir maištinga karta; karta, kurios širdis nebuvo tvirta nei dvasia ištikima Dievui.9 Efraimai, ginkluoti lankais, pabėgo iš mūšio kautynių dieną.10 Dievo sandoros jie nesilaikė ir įstatymų nepaisė.11 Užmiršo Jo darbus bei padarytus stebuklus.12 Jų tėvams matant, Jis darė nuostabių dalykų Egipto šalyje, Coano laukuose.13 Jis perskyrė jūrą ir pervedė juos, vandenys stovėjo kaip siena.14 Jis vedė juos dieną debesimi, o naktįugnies šviesa.15 Jis perskėlė dykumos uolą ir pagirdė juos kaip iš gelmių.16 Iš uolos veržėsi srovės ir vanduo lyg upės tekėjo.17 Tačiau jie dar daugiau prieš Jį nusidėjo, maištavo prieš Aukščiausiąjį dykumoje.18 Jie gundė Dievą savo širdyse, reikalaudami maisto, kurio užsigeidė.19 Jie kalbėjo prieš Dievą ir sakė: "Argi gali Dievas paruošti mums stalą dykumoje?20 Štai Jis smogė į uolą, iš jos ištekėjo vandenys ir pasipylė upeliai. Bet argi Jis gali duoti duonos ir mėsos savo tautai?"21 Išgirdęs tai, Viešpats supyko, ugnis užsidegė prieš Jokūbą, rūstybė kilo prieš Izraelį,22 nes jie netikėjo Dievu ir nepasitikėjo Jo išgelbėjimu.23 Tačiau Jis debesims įsakė iš aukštybių, dangaus vartus atidarė.24 Iš dangaus Jis pabėrė manąmaistą jiems valgyti.25 Žmonės valgė angelų duoną; turėjo pakankamai maisto.26 Jis padangėje sukėlė rytų ir pietų vėją savo galia27 ir leido lyti ant jų mėsa kaip dulkėmis ir sparnuotais paukščiais kaip jūros smiltimis.28 Jie krito į jų stovyklą ties palapinėmis.29 Jie valgė, ir visi pasisotino: patenkino Dievas jų norus.30 Bet jie dar nebuvo palikę savo geismų, dar valgis tebebuvo burnoje,31 kai Dievo rūstybė užgriuvo juos. Jis išžudė jų riebiausius ir Izraelio rinktinius sunaikino.32 Nepaisant viso to, jie ir toliau nuodėmiavo, netikėdami Dievo stebuklais.33 Jie leido dienas tuštybėje, savo metusbaimėje.34 Naikinami ieškojo jie Dievo, sugrįžę Viešpaties klausė.35 Atsiminė, kad Dievas yra jų uola, aukščiausiasis Dievas jų atpirkėjas.36 Bet jie apgaudinėjo Jį ir savo liežuviais melavo Jam,37 jų širdis nebuvo teisi prieš Jį, jie nepasiliko ištikimi Jo sandorai.38 Tačiau Jis, būdamas kupinas gailestingumo, atleido kaltes ir nesunaikino jų. Daugelį kartų Jis sulaikė savo rūstybę ir neišliejo pykčio.39 Jis atsimindavo, kad jie tėra kūnas ir kvapas, kuris nueina ir nebegrįžta.40 Kaip dažnai jie pykdė Jį dykumoje, liūdino tyruose!41 Jie vis iš naujo gundė Dievą ir apribojo Izraelio Šventąjį.42 Jie neprisimindavo Jo rankos ir tos dienos, kai Jis išvadavo juos iš priešo,43 kai darė Egipte ženklus ir stebuklus Coano laukuose.44 Jis pavertė krauju upelius ir upes, kad jie negalėtų gerti iš jų.45 Jis siuntė muses, kurios kandžiojo juos, taip pat varles, kurios naikino juos.46 Jis užleido ant jų laukų derliaus žiogus ir skėrius.47 Jis išdaužė ledais vynuogynus ir šilkmedžius sunaikino šalčiu.48 Jų gyvuliai nuo ledų žuvo ir galvijus naikino žaibai.49 Jis siuntė jiems savo rūstybę, įtūžį, pyktį ir visus nelaimių nešėjus.50 Jis padarė kelią savo rūstybei, nesaugojo jų nuo mirties, ant jų užleido marą.51 Jis išžudė visus pirmagimius Egipte, pajėgumo pradžią Chamo palapinėse.52 Jis išvedė savo tautą kaip avis, kaip kaimenę dykuma vedė.53 Jis vedė juos saugiai, jie nieko nebijojo, jų priešus apdengė jūra.54 Jis atvedė juos į šventąją žemę, prie kalno, kurį Jo dešinė buvo įsigijusi.55 Jis išvarė tautas, išdalijo jų žemę paveldėti ir Izraelio gimines apgyvendino jų palapinėse.56 Tačiau jie gundė Jį ir maištavo prieš Dievą, Aukščiausiojo įsakymų nesilaikė.57 Nusisuko ir buvo neištikimi kaip jų tėvai, nukrypo į šalį kaip sugadintas lankas.58 Aukštumomis jie kėlė Jo pyktį, drožtais atvaizdais sukėlė Jam pavydą.59 Dievas, tai išgirdęs, supyko ir pasibjaurėjo Izraeliu.60 Jis paliko palapinę Šilojuje, kurią tarp žmonių buvo pasistatęs.61 Savo jėgą Jis atidavė į nelaisvę, savo šlovęį priešo rankas.62 Savo tautą pavedė kardui ir pyko ant savo paveldėjimo.63 Jaunuolius ugnis prarijo, mergaitės liko netekėjusios.64 Kunigai krito nuo kardo, o našlės negalėjo jų apraudoti.65 Tada Viešpats pabudo tarsi žmogus iš miego, tarsi karžygys, šūkaudamas nuo vyno,66 Jis privertė priešus bėgti, amžiną gėdą jiems padarė.67 Jis atsisakė Juozapo palapinės ir Efraimo giminės neišsirinko.68 Išsirinko Jis Judo giminę, Siono kalną pamėgo.69 Čia Jis pastatė savo šventyklą, aukštą kaip dangų, tvirtą lyg žemę, amžiams sutvertą.70 Savo tarną Dovydą Jis išsirinko, paėmęs jį nuo avių gardų.71 Pašaukė jį nuo žindančių avių ganyti Jokūbą ir Izraelį, Jo paveldėjimą.72 Jis ganė juos nuoširdžiai, rūpestinga ranka juos vedė.
1 Aasafin mietevirsi. Kuuntele, kansani, minun opetustani, kallistakaa korvanne minun suuni sanoille.2 Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.3 Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,4 sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.5 Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,6 että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.7 Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.8 Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.9 Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.10 Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,11 vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.12 Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.13 Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.14 Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.15 Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.16 Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.17 Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.21 Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,22 koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.23 Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;24 hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.25 Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.26 Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;27 hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;28 hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.29 Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.30 Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,31 kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.32 Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.33 Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.34 Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.35 He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.36 Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;37 sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.38 Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.39 Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.40 Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!41 Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.42 He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,43 jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,44 muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;45 lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;46 antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;47 hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;48 antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.49 Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.50 Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.52 Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.53 Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.54 Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.56 Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,57 vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.58 He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.59 Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.60 Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.61 Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.62 Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.63 Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.64 Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.65 Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.66 Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.67 Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,68 vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.69 Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.71 Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.72 Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.